Vanhan testamentin “kansanmurhat” ovat olleet jälleen tapetilla sen jälkeen, kun Richard Dawkins kieltäytyi väittelemästä William Lane Craigin kanssa Jumalan olemassaolosta sekä Dawkinsin kirjan argumenttien “pätevyydestä”, tällä kertaa siitä syystä, että Craig on “kansanmurhien apologeetta” - ja kuka nyt haluaisi kätellä tai jakaa lavan ihmisen kanssa, joka puolustaa massamurhia? (Oxford-filosofi Daniel Camen vastaus Dawkinsin tämänkertaiseen tekosyyhyn on varsin osuva. Came on itse ateisti.)
Craigin ja muiden tapa tulkita viidennen Mooseksen kirjan käskyjä “tuhota” kanaanilaiset on varsin kirjaimellinen. Yalen yliopiston emeritusprofessori Nicholas Wolterstorff on kuitenkin tehnyt varsin mielenkiintoisen ja vaikuttavan keissin sen puolesta, että viidennen Mooseksen kirjan käskyt “tuhota kaikki kansat” sekä Joosuan kirjan alkuosa, mikä kuvaa näiden käskyjen toimeenpanoja, pitäisi lukea ei-literalistisella tavalla. Sekä Vanhan testamentin sisäinen evidenssi että sen ulkoinen konteksti - muinaisen Lähi-idän Raamatun ulkopuolinen sotakirjallisuus - tukee vahvasti hypoteesia, jonka mukaan Joosuan kirja (ja viidennen Mooseksen kirjan eräät käskyt) kirjoitettiin alun perin vahvasti kuvainnollisena, hyberbolisena ja hagiografisena tekstinä. Huomaa, ettei tämä ei-literalistinen tulkinta ole minkäänlainen uhka näkemykselle “inspiroidusta” Raamatusta; tämä ainoastaan osoittaa, että Joosuan genre ei ole kirjaimellista historiaa, vaan muinaisen Lähi-idän sotakirjallisuudesta tuttua liioittelevan kuvainnollista hyperbolista hagiografiaa.
Jos Wolterstorffin ja kumppaneiden argumentit Joosuan hyperbolis-hagiograafiselle tulkinnalle ovat vakuuttavia, niin viidennen Mooseksen kirjan käskyjä - kuten “tuhoa kaikki kansat” ja “älä jätä ainoatakaan henkeä eloon” - sekä Joosuan kirjan kuvauksia - kuten “kaikki ihmiset he surmasivat miekan terällä ja tuhosivat heidät, jättämättä eloon ainoatakaan henkeä” - ei tulisi lukea literalistisella tavalla. Nämä jakeet tulisi ennemminkin lukea siten, kuten ymmärrämme vaikkapa futisjoukkueen valmentajaa, joka mahtipontisen liioittelevasti julistaa ottelun jälkeen oman joukkueensa “täydellisesti tuhonneen ja teurastaneen” vastustajansa. Vanhan testamentin “kansanmurha” -jakeet tulisi siis ymmärtää, Alvin Plantingan sanoin, “something like attack them, defeat them, drive them out; not literally kill every man, woman, child, donkey and the like“.
Matt Flannaganilla on erittäin hyvä kolmi-osainen blogikirjoitus täällä, missä hän puolustaa Wolterstorffin hagiografis-hyberbolista tulkintaa Vanhan testamentin käskyistä suorittaa “genosiidi”; suosittelen lämpimästi. Oxford University Press on taas äskettäin julkaissut erittäin korkeatasoisen kirjan, missä eri filosofit (kuten Wolterstorff, Plantinga, van Inwagen ja Swinburne) jakavat näkemyksiään näistä asioista: Divine Evil? The Moral Character of the God of Abraham. Kansanomaisempi teos samasta aihepiiristä on Paul Copanin Is God a Moral Monster?
Jos wolterstorffilainen ei-literalistinen tulkinta “genosiidi-ongelmasta” on oikea, niin eräs yleisimmistä vastalauseista Vanhan testamentin etiikalle menettää teränsä.
En vielä ehtinyt tutustua aiheeseen kunnolla, mutta yksi argumentti literaalisen luennan puolesta on, että tuohon aikaan ja yhä edelleenkin lähi-idässä elää verikoston periaate: jos joku jätettiin henkiin sodassa, hänellä ja hänen jälkeläisillään on velvollisuus ties kuinka monenteen polveen asti kostaa vihollisilleen. Vaihtoehdot eivät tule kyseeseen. Siksi - jos ylipäänsä Jumala määrää minkäänlaisen sodan käytäväksi - vähiten verisin vaihtoehto tässä skenaariossa pitkällä tähtäimellä on tappaa toinen osapuoli viimeiseen henkeen.
“Siksi - jos ylipäänsä Jumala määrää minkäänlaisen sodan käytäväksi - vähiten verisin vaihtoehto tässä skenaariossa pitkällä tähtäimellä on tappaa toinen osapuoli viimeiseen henkeen.”
Mielenkiintoinen pointti.
Tämä tuntuu silti hieman ongelmalliselta käskyltä Täydellisen Hyvältä olennolta. Wolterstorffilaisen tulkinnan mukaan Jumala käski ajaa kaikki kansat pois tärkeältä maa-alueelta (nimenomaan maan haltuun ottaminen oli Jumalan suunnitelmien kannalta tärkeintä), muttei “tappaa” ja “tuhota” kaikkia. Ehkä Jumala ei käskenyt tappaa ketään. Joosuan kirjan kuvaukset ovat sitten ainoastaan muinaisesta Lähi-idästä tuttua hyperbolaa.
Minusta tämä on taas sellainen keissi, jossa kannattaa erottaa argumentointi Jumalan olemassa olosta ja se, mihin henk.koht uskoo. Vaikka uskonkin Raamatun inspiraatioon, argumentoinnissa Jumalan olemassaolosta ei kannata turhaan ruveta puolustamaan jokaista Raamatun yksityiskohtaa. Argumentoinnissa Jumalan olemassaolosta esittämäsi ei-literalistinen tulkinta voi olla toki tehokkaampi, mutta onko siihen mielekästä uskoa?
Minusta ei ole mitenkään epäuskottavaa, että täydellisen hyvä Jumala päättää hävittää moraalisesti rappeutuneen kansan.
1. Jumala on tehnyt vastaavaa ennenkin: Nooan aikana ja Sodoman ja Gomoran aikana (tottakai voidaan sanoa kaikki oudot kohdat suoraan myös ei-literalistisiksi, mutta onko tämä mielekästä)
2. Jumala vihaa syntiä. Tällainen vihan osoitus on vielä naurettavaa lasten leikkiä verrattuna helvetin tuomioon. Pitää muistaa, ettei kanaanilaisia tuomittu tässä vielä alkuunkaan helvettiin.
3. Jumalan hyvyys ei edellytä ainoastaan armoa vaan myös pahan vihaamisen. Jumalan armo kyllä tulee jokaiselle, jos tämä vain turvaa Jumalaan. (vrt. Niniven pakanat)
4. Jumala antaa elämän ja ottaa elämän. Iänkaikkisuusnäkökulmasta tämä on kuin tilanne, jossa valmentaja ottaa jonkun pelaajan pois kentältä nähtyään tarpeeksi. Kuka velvoittaa valmentajaa pitämään kentällä pelaajaa, joka laukoo vain omia maaleja ja taklaa omia pelaajia?
Aika samoilla linjoilla Laurin kanssa.
Lisäksi, jos tällaisesta asiasta keskustellaan ateistien kanssa, ollaan astuttu oikeastan jo teismin puolelle, sillä nähdäkseni älyllisesti rehellinen ateisti (=eettinen nihilisti, kuten Mackie) joutuisi toteamaan, että atomit eivät tee kansanmurhia. Mitään moraalista ongelmaa ei siis ole, koska ei ole absoluuttista moraaliakaan.
Raamatuntulkinta on mielestäni niitä juttuja, joissa ainakin piilotetusti jälleen näkyy filosofien sidonnaisuus oman kirkkokuntansa perinteeseen. Swinburne suosinee perinteistä itäistä allegorista tulkintaa, Plantinga kalvinistina on motivoitunut formuloimaan rationalistisia kriteerejä täydellisen hyvälle olennolle, Craig baptistina pitää lapsia jollain tapaa viattomampana kuin aikuisia jne.
Jos kyseiset filosofit ehkä ajattelevat (en tiedä, mutta oletan) operoivansa jotenkin geneerisellä kirkkokunnista vapaalla alueella, he ovat kyllä haukkaamassa turhan isoa palaa. Joka kirkkokunnalla on takanaan vuosisatoja eksegeesiä näistä kysymyksistä ja sen avoin huomioon ottaminen olisi suotavaa. Itse luterilaisena voin esimerkiksi sanoa, että perusratkaisut ovat hyvin erilaiset kuin kalvinistilla.
Mitä tulee Wolterstorffin havaintoihin genrestä: ne voivat hyvin pitää paikkansa, sitä en kiellä. Pidän kuitenkin liioitteluna ja epärealistisena jatkaa siitä eteenpäin väittäen, että Jumala ei määrännyt yhtäkään kanaanilaista kuolemaan esimerkiksi sodassa. Taustalla väikkyy liian tiukasti rajattu käsitys siitä, mitä jumalallinen hyvyys saa olla. Ja sitäpaitsi, miksi “ainaostaan” maan ottaminen kanaanilaisilta ja antaminen israelilaisille olisi tekemättä säröä tuohon konstruoituun hyvyyteen?
Hedelmällisempää olisi ajatella, että Jumala toimii langenneessa maailmassa “vasemman kätensä” kautta, eräänlaisena esivaltojen esivaltana, käyttäen alunperin imago deihin kuulumatonta pakottamista suuremman pahan (kaaoksen ja anarkian) rajoittamiseen ja suitsimiseen - anteeksi luterilaisuuteni tässä, en tiedä muutakaan tapaa puhua näistä, ainakaan nopeasti (jopa Came muuten peesaisi minua tässä pienemmän pahan mallissa, kuten Craigiakin).
Niinpä kokonaispelastushistoriallisesta näkökulmasta katsottuna kanaaninvalloitus asettuu seuraavaan kontekstiin:
1. Jumala tahtoo, että on olemassa kansa, josta Messias syntyy, kun on sen aika.
2. Tämä kansa tarvitsee maan, se otetaan.
3. Tuon maan asukit eivät luovu siitä vapaaehtoisesti.
4. Siispä sota.
4a. Koska verikosto, kaikki tapetaan, vältetään pitkällä tähtäimellä verenvuodatus.
4b. Lähi-idän pakanuus oli karmeinta ja verenhurmeisinta rauhanajan ihmiselämää, mitä maa on päällään kantanut. Niiden hävittäminen johti esimerkiksi lukemattomien ihmisuhrien estämiseen. (Jotain vertailukelpoista dataa saa, kun lukee atsteekkien tavoista ennen conquistadorien saapumista. Hernan Cortes itse asiassa säästi 20k ihmisuhria vuodessa kukistaessaan atsteekit.) Nämä a-b kohdat eivät ole välttämättömiä. Niillä vain saavutetaan eräänlainen “pienimmän vahingon” malli, joka ehkä istuu paremmin joihinkin teologioihin.
Lauri ja Snafu,
näkökantanne on hyvin perusteltu ja se on eräs relevantti vaihtoehto - en sulje sitä pois. Tarkoituksenani oli tuoda vain esille, että genosiidi-käskyistä on olemassa myös uskottava ja evidenssiin perustuva ei-literalistinen tulkinta. Varsinkin ei-kristittyjen kanssa keskustellessa (kuten Lauri huomio) tämän ei-literalistisen tulkinnan mahdollisuus on hyvä ottaa esille.
En myöskään lähtisi arvailemaan eri filosofien henkilökohtaisia motiiveja tässäkään kontekstissa. Tässä kysymyksessä argumentteja pitää arvioida sellaisenaan, eikä keskittyä argumentin esittäjän mahdollisiin motiiveihin. Esimerkiksi Wolterstorff, kuten totesin, tarjoaa huomattavan määrän argumentaatiota hyperbolis-hagiografisen tulkintansa tueksi, eivätkä nämä argumentit riipu mitenkään Wolterstorffin kirkkokunnasta.
“Lisäksi, jos tällaisesta asiasta keskustellaan ateistien kanssa, ollaan astuttu oikeastan jo teismin puolelle, sillä nähdäkseni älyllisesti rehellinen ateisti (=eettinen nihilisti, kuten Mackie) joutuisi toteamaan, että atomit eivät tee kansanmurhia. Mitään moraalista ongelmaa ei siis ole, koska ei ole absoluuttista moraaliakaan.”
Tämä ei ole täysin paikkansa pitävää. Ateisti voi pysyä vaikka nihilistinä ja argumentoida silti, että jos Jumala olisi olemassa, niin silloin olisi olemassa myös absoluuttinen moraali, jota VT:n “kansanmurhat” eivät reflektoi. VT:n kuvaama Jumala ei siis ole moraalisesti hyvä. Ateisti voi siis asettaa Raamatulliselle teistille sisäisen ristiriidan, uskomatta välttämättä itse objektiiviseen moraaliin.
Joka tapauksessa, se, että objektiivista moraalia voisi olla vain teistisessä maailmassa, on itsessään kiistanalainen väite, jota monet ateistit eivät hyväksy (monien naturalistien mielestä moraaliset totuudet ovat välttämättömiä totuuksia, jotka eivät tarvitse minkäänlaista selitystä; ne ovat “kylmiä faktoja”). Tämä väittely menisi sitten moraalisen argumentin puolelle. Mutta asia tarvitsee argumentaatiota. Teisti ei voi mielestäni vain olettaa, että ei-teistisessä maailmassa ei voisi mitenkään olla objektiivista moraalia.
“En myöskään lähtisi arvailemaan eri filosofien henkilökohtaisia motiiveja tässäkään kontekstissa. Tässä kysymyksessä argumentteja pitää arvioida sellaisenaan, eikä keskittyä argumentin esittäjän mahdollisiin motiiveihin. Esimerkiksi Wolterstorff, kuten totesin, tarjoaa huomattavan määrän argumentaatiota hyperbolis-hagiografisen tulkintansa tueksi, eivätkä nämä argumentit riipu mitenkään Wolterstorffin kirkkokunnasta.”
Pointtini ei ole spekuloida henkilökohtaisilla motiiveilla. Tarkoitus on tuoda esiin se, että mielestäni kunkin ihmisen kirkkokunta noin oletusarvoisesti vaikuttaa hänen raamatuntulkintaansa - tai ainakin tulisi vaikuttaa, sillä miksi muuten olla kyseisen kirkkokunnan jäsen?
Myönnän, että en ole lukenut kaikkia Wolterstorffin argumentteja etc., - ja ehkä siksi puhun nyt liikaa ja minun tulisi vaieta - mutta ihan siitä irrallaankin olisi vain hyvän tavan mukaista tuoda mahdollisimman eksplisiittisesti esiin se, mitä oma viiteryhmä kustakin aiheesta opettaa tai on opettamatta ja poikkeaako itse tästä näkemyksestä vai onko sen kanssa linjassa. Minun näkökulmastani ihmisen kirkkokunta on julkista tietoa ja täysin hväksyttävää - jopa suotavaa - on, jos ilmoittautuu noudattavansa kirkkokuntansa opetusta, keskustelipa filosofien tai ateistien kanssa.
Suhtaudun hyvin skeptisesti “argumenttiin sellaisenaan”, kun on kyse raamatuntulkinnasta. Kristillinen oppi on perinteisen systemaattisen teologian mielestä kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos diggaa edes hitusen Tuomasta, niin tämä on tärkeää.
Lutherkin selittää melkein koko VT:n vanhurskauttamisopista katsoen (kärjistän).
“Ateisti voi pysyä vaikka nihilistinä ja argumentoida silti, että jos Jumala olisi olemassa, niin silloin olisi olemassa myös absoluuttinen moraali, jota VT:n “kansanmurhat” eivät reflektoi. VT:n kuvaama Jumala ei siis ole moraalisesti hyvä. Ateisti voi siis asettaa Raamatulliselle teistille sisäisen ristiriidan, uskomatta välttämättä itse objektiiviseen moraaliin.”
Joo, tää on totta.
“monien naturalistien mielestä moraaliset totuudet ovat välttämättömiä totuuksia, jotka eivät tarvitse minkäänlaista selitystä; ne ovat “kylmiä faktoja”). “
Niin juu, he sijoittavat brute factinsa siihen. No juu, tällainen voidaan postuloida. En sitä lähde tässä purkamaan kummemmin.
“Pointtini ei ole spekuloida henkilökohtaisilla motiiveilla . . . Suhtaudun hyvin skeptisesti “argumenttiin sellaisenaan”, kun on kyse raamatuntulkinnasta. Kristillinen oppi on perinteisen systemaattisen teologian mielestä kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos diggaa edes hitusen Tuomasta, niin tämä on tärkeää. Lutherkin selittää melkein koko VT:n vanhurskauttamisopista katsoen (kärjistän).”
Ok, point taken. Yleensä ottaen on oltava erittäin varovainen, kun lähtee epäilemään “argumentteja sellaisenaan” ja alkaa spekuloimaan argumentoijan motiiveilla yms., koska siinä mennään ad hominemien puolelle. Mutta sinä tarkoitat ennemmin kokonaisuuden johdonmukaisuuden huomioimista, ja se on tietenkin legitiimiä ja tärkeää.
Huomiosi verikostosta ja muinaisen Lähi-idän kansojen karmeista tavoista sekä siitä seuranneesta “vahinkojen minimoimisesta” pitkällä tähtäimellä, on todella hyvä kirjaimellisempaa tulkintaa puoltava pointti. Täytyy miettiä tätäkin vielä. En todellakaan ole itsekään kauheasti aiheeseen perehtynyt, joten myös minun tulisi kenties “vaieta”. (On hyvä kuitenkin edelleen muistaa, että dialogissa ateistien kanssa on tehokkaampaa mainita ei-kirjaimellinen, hyperbolinen tulkinta kuin alkaa vankasti puolustamaan kirjaimellista tulkintaa. Kirjaimellinen tulkinta näistä kohdista kun ei ole mitenkään essentiaalista kristinuskolle, jonka vuoksi väittely siitä ei-kristityn kanssa voi viedä keskustelun aivan väärille urille.)
Gregori Boyd kirjoittaa muistaakseni eräästä kanaanilaisten riitistä sitoa synnyttämään valmistautuvan äidin jalat yhteen ja jättää tämä kuolemaan. En tiedä tuosta tarkemmin mutta aika iljettävältä menolta kuulostaa.
Paul Copan huomauttaa ettei Jumala ole kansojen suhteen puolueellinen vaan tuomitsee yhtälailla Israelia aivan samoilla (jopa tiukemmilla) kriteereillä.
Jees, hyvä että tästäkin konvergoidutaan konsensusta kohti.
Se on ihan paikallaan tuoda joka välissä kristinuskon sivistyneille vastustajille esiin, että epätäsmällinen termi “kirjaimellinen lukutapa” on usein vain tietyn simppelin lukutavan sisäänlukemista alkuperäiseen tekstiin, joka ei tee oikeutta sille ja joka olisi esimerkiksi toisen temppelin ajan rabbille vieras. Vähän olen VT:n tulkintatraditioita opiskellut, mutta se vähän mitä tiedän, osoittaa että paikoin tulkintakirjo on ollut melkoinen, koska tekstit sen mahdollistavat.
Kiitos hyvästä lukuvinkistä!
Ei-kirjaimellinen tulkinta ei ole todellakaan klassisen kristinuskon vihollinen.
Ei-kirjallinen tulkinta on itseasiassa jossakin kohdin eksegeettisesti kestävämpi lähestymistapa, esim. “Herra on minun paimeneni”. Ei Herra ole kirjaimellisesti Daavidin paimen, vaan psalmit ovat runnollista kieltä, jossa käytetään metaforia ilmaisemaan asioita.
Jos voidaan todellakin näyttää, että Joosuan kirjat tulisi lukea ei-kirjaimellisesti oman kirjallisuuslajinsa ehdoilla, niin kaikin mokomin.
En ole huomannut mainita erästä tärkeää huomiota, joka puoltaa Joosuan kirjan wolterstorffilaista, ei-kirjaimellista tulkintaa. Tämä pointti ottaa lähtökohdakseen Joosuan kontekstin. Wolterstorffin sanoin:
Mutta nyt kohtaamme ongelman: Joosua ja Tuomarit ovat monessa kohdin ristiriidassa, niinkuin Flannagan huomioi:
Ja niin edelleen. Myöskin hyvä huomio tulee tässä:
SIIS:
Nimenomaan Joosuan kirja kuitenkin sisältää paljon kuvainnollista, hyberbolista ja hagiografista kieltä, toisinkuin Tuomarien kirja. Ja koska molemmat eivät voi olla samaan aikaan kirjaimellisia kuvauksia, niin kaikkein uskottavinta on tulkita Joosuan kirjan kuvaukset kanaanilaisten “täydellisestä tuhosta” kuvainnollisesti.
Tai näin Wolterstorffin ym. argumentti menee.
Lähde.
Joo, näin saattaa olla. Minua ei oikeastaan häiritse se, että jos Joosuan kirja olisikin kuvaannollisempi. Itse lähdin opponoimaan ehkä ennen kaikkea sitä, että asetettaisiin ehtoja sille, minkälaista jumallallinen hyvyys saa olla.
Komppaan Snafua. Wolterstorffin kanta ei sinällään ole mikään ongelma. Kuitenkaan ei pidä mielestäni sotkea Jumalan ja ihmisten hyvyyden kriteereitä. Niin kauan kun et ole luonut yhtään ihmistä, et saa myöskään ottaa heitä hengiltä jne.
Joosuan ja Tuomarien kirjan vertailussa Wolterstorff näyttää minusta argumentoivan vähän ohi.
1. Kysymyshän nimenomaan on siitä mitä Jumala käskee, ei siitä mitä Israelilaiset tekevät. Käskyjen välillä ei voida kuitenkaan ilmeisesti osoittaa ristiriitaa.
2. “So Joshua took the entire land, just as the LORD had directed Moses” Tämä ei ole mielestäni vielä varsinaista hyperbolaa, sillä huomio ei ole maan valloituksessa vaan siinä että Joosua noudatti Herran käskyä, eikä gonahtanut kesken ryynäyksen.
3. Vaikka edellä mainittu lause olisikin hyperbolinen, niin mielestäni siitä on vielä aika pitkä matka siihen, että koko kirja Jumalan käskyineen päivineen leimataan hyperboliseksi. “Ja katso, koko kaupunki lähti Jeesusta vastaan” Matteus 8:34. Tarkoittaako tämä että kalakavereiden kalajutut olivat tarttuneet myös tullimies Matteukseen. Vaativatko hänen evankeliumistaan luettavat Herran käskyt täten aina varmennuksen realistisemmista evankeliumeista?
Anyways mielenkiintoinen aihe ja artikkeli taas kerran!
Tuomarien kirjassa Simson hutki kerralla tuhat miestä aasin leukaluulla. (Asterixkin olisi vaatinut tällaiseen suoritukseen vähintään taikajuomaa.) Nyrkkeilijänä ja entisenä judokana voin sanoa tämän olevan fyysisesti yhtä huima väite, kuin että ihmiset olisivat eläneet alkujaan 900-vuotiaiksi. En väitä etteivät nämä ihmeellisyydet olisi Jumalalle täysin mahdollisia, mutta on aika vaikea mennä sanomaan, onko Joosua kokonaisuudessaan Tuomareita hyperbolisempi.
Hei Ilari,
Mainitsit tuolla aiemmin, että on naturalisteja, jotka ottavat absoluuttisen etiikan kylmänä faktana. Tiedätkö, onko netissä jotain hyvää esittelyä tällaisesta katsantokannasta (ja jatkodialogia, jos mahdollista).
Moi.
Meta-etiikka ei ole aluetta, mistä minulla olisi kovin laajaa tietämystä. Sen kuitenkin osaan sanoa, että suurin osa naturalisteista on moraalirealisteja: heidän mukaansa objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa. Koska he eivät usko Jumalaan, niin he eivät näe objektiivisen moraalin ja ateismin yhteisolossa mitään ongelmallista.
On tärkeää huomata, että he katsovat moraalisten totuuksien olevan välttämättömiä. He eivät siis postuloi moraalia kontingentiksi kylmäksi faktaksi, vaan välttämättömäksi, mikä antaa tälle näkemykselle kredibiliteettiä. Esim. Richard Swinburne on tämän näkemyksen kanssa samaa mieltä.
Minulle (ja monelle teistille) ajatus täysin naturalistisesta maailmasta, mikä kuitenkin sisältää välttämättömiä moraalisia totuuksia ilman minkäänlaista perustaa, vaikuttaa kuitenkin kummalliselta. Eräs netissä käyty väittely aiheesta on Paul Copanin ja Michael Martinin keskustelu: Copan on teisti ja moraalisen argumentin puolustaja; Martin objektivistinen ateisti. Heidän keskustelunsa löytyy mm. täältä: http://philochristos.blogspot.com/2011/01/michael-martin-and-paul-copan-on.html
Muuta en nyt löytänyt, mutta kyseinen debatti vaikuttaa varsin korkeatasoiselta.
Ok, kiitos! Täytyy tsekata.
Joo, on se oikeastaan ihan korkeatasoinen, mutta ei silti mene yksityiskohtiin. Martin sanoo Copanin ymmärtäneen väärin sen, mitä häntä ennen (Russell, Brink, Boyd) ovat sanoneet siitä, että etiikka jotenkin emergoituu luonnollisista ominaisuuksista. Copan taas väittää, että nämäkään herrat eivät ole antaneet yhtään hyvää syytä tehdä kyseistä siirtymää faktuaalisista statementeista normatiivisiin.
Martin: “Naturalists need only claim that moral properties are constituted by natural properties — no meaning relation between “ought” and “is” has to be assumed. In this case naturalism would infer normative statements from factual statements only when factual statements were combined with bridge statements specifying a contingent relation between moral and natural properties. Such bridge statements would be justified by how well they cohere with other statements and how well they explain our moral experience.”
David Brinkillä on vissiin kirjassa “Moral Realism and The Foundations of Ethics” (Cambridge University Press, 1989), luku 6 naturalistisen is->ought siirtymän puolustukseksi. Ehkä se olisi tästä aiheesta melko korkeatasoinen esitys, mene ja tiedä.
Ok, olet varmaankin oikeassa. Tämä on tärkeä aihe teistisen moraalisen argumentin kannalta, mutta niinkuin sanoin, en ole ehtinyt perehtymään meta-etiikkaan kovin paljoa. En siis voi auttaa tämän enempää.
(Muistaakseni Baggett ja Walls sanovat jossain kohtaa kirjassaan Good God (OUP, 2011), että moraalinen argumentti voidaan viedä läpi, vaikka normatiiviset ominaisuudet supervenioisivatkin naturalistisia ominaisuuksia. Mutta pitää perehtyä aiheeseen joskus enemmän.)
Itseasiassa Craig näyttää kannattavan kansanmurhakysymyksessä ajatusta, joka ei pidä naisten/lasten surmaamista välttämättömänä myöskään Jumalan käskyjen sanatarkalle tulkinnalle. Kysymys on siitä että a) kaikki jotka taistelevat vastaan tapetaan ja b) ketään ei oteta vangiksi. Olisi itseasiassa täysin hullua tulkita Jumalan käsky niin, että Israelilaiset sotilaat juoksevat pitkin vainioita yksittäisten äitien ja lapsien kannoilla. Vaikuttaa siltä, että vankien otto kielto jopa ehkäisee tällaista naisten perässä juoksemista.
“En siis voi auttaa tämän enempää.”
Jees, eipä mitään, ei mitään painetta. Nyt ainakin tiedän, minkä kirjan lukea, jos aiheesta pitää ottaa toden teolla selvää.
Jep. Itse odotan nimenomaan teistisen moraalisen argumentin ja meta-etiikan kannalta Copanin ja Linvillen kirjaa The Moral Argument, joka ainakin sisällysluettelon ja kirjoittajien perusteella vaikuttaa todella hyvältä. Kirjan piti alunperin ilmestyä tammikuussa 2012, mutta nyt Continuumin sivuilla lukee, että se ilmestyy vasta toukokuussa 2013, joten pitänee hieman odotella.
http://christianthinktank.com/qamorite.html
Tuollakin on aiheesta varsin hyvä esitys, jossa lopputulos on kutakuinkin, että “annettiin varoitus ja aikaa paeta. Tarkoitus oli ajaa ihmiset pois tieltä ja tuhota synnillinen kulttuuri. Ne, jotka jäivät puolustamaan tuota kulttuuria, tapettiin.”