Usko, järki ja filosofia
Simon Blackburnin mukaan filosofia on “itsetietoiseksi tullutta inhimillistä ajattelua” (human thought become self-conscious)¹. Tämä lienee aivan yhtä hyvä luonnehdinta filosofialle, kuin mikä tahansa muukin. Blackburnilaisittain voisimme siis todeta, että uskonnonfilosofia - Usko, järki ja filosofia -blogin pääteema - on itsetietoiseksi tullutta Jumalaan ja uskontoon kohdistuvaa inhimillistä ajattelua. Tämä tarkoittaa tarkemmin ottaen uskonnollisten väittämien ja uskonnon rationaalisuuden kriittistä reflektoimista ja arviointia. Nykyisessä angloamerikkalaisessa analyyttisessä uskonnonfilosofiassa (johon tämä blogi, erotuksena mannermaisesta uskonnonfilosofiasta, yksinomaan suuntautuu) reflektoidaan kriittisesti varsinkin kolmesta aihealueesta: argumenteista koskien Jumalan olemassaoloa (luonnollinen teologia); Jumala-käsitteen sekä muiden uskonnollisten termien merkityksestä ja koherenssista; sekä uskonnollisen uskon rationaalisuudesta. UJJF keskittyy näistä etenkin ensimmäiseen kohtaan.
Sekulaarilla aikakaudellamme monet ovat enemmän tai vähemmän reflektoimattomasti ja kritiikittömästi (eli epäfilosofisesti) olettaneet näkemyksen, jonka mukaan uskonnon kriittinen ja rationaalinen arviointi johtaa väistämättä anti-uskonnolliseen kantaan. Filosofian historia on kuitenkin täysin eri mieltä², kuten on myös viimeisten vuosikymmenten aikana suoranaisen renessanssin kokenut teistinen filosofia angloamerikkalaisen analyyttisen filosofian piirissä³.
UJJF ei kuitenkaan keskity pelkästään uskonnonfilosofiaan tai luonnolliseen teologiaan, vaan käsittelee myös muita filosofisia teemoja. Etenkin mielen filosofia saa blogissa runsaasti palstatilaa. Mielenfilosofisen materialismin tai fysikalismin kritiikki sekä dualismin puolustaminen on kuitenkin yhteydessä uskonnonfilosofiaan, kahdella tavalla. Ensiksi, dualismin puolustaminen ja materialismin kritisoiminen auttaa vastaamaan erääseen kohtalaisen suosittuun ateistiseen argumenttiin, jonka mukaan Jumalan käsite mielenä tai tietoisuutena ilman neurofysiologiaa on käsittämätön. Toiseksi, jos dualismi pystytään oikeuttamaan mielen filosofiassa, niin tämä antaa premissin lupaavalle argumentille teismin puolesta (ns. “argumentti tietoisuudesta”).
Joitain artikkelisarjoja
Jos (ja kun) et jaksa koluta kaikkia blogin kirjoituksia läpi, niin alla on listattuna joitakin kirjoittamiani artikkelisarjoja, joita voit selailla mielenkiinnon mukaan.
JUMALAN OLEMASSAOLO JA LUONNOLLINEN TEOLOGIA
Luonnollinen teologia on Jumalan olemassaolon filosofista reflektointia harrastava ala. Luonnollinen teologi pyrkii tutkimaan kriittisesti erilaisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta ja vastaan. Tämä historiallisesti todella merkittävä suuntaus filosofiassa on kokenut uuden nousun viimeisten vuosikymmenten aikana angloamerikkalaisen analyyttisen filosofian piirissä. Tässä muutamia artikkeleita luonnollisen teologian eräistä argumenteista:
I. Kosmologinen argumentti
1. Yleisesti kosmologisista argumenteista
2. Leibniz-Clarkelainen kosmologinen argumentti
a. Induktiivinen kosmologinen argumentti
c. Leibnizlainen kosmologinen argumentti ilman riittävän syyn periaatetta
3. Kalam kosmologinen argumentti
II. Argumentti tietoisuudesta
1. Argumentti tietoisesta kokemuksesta (lyhyesti)
2. Kvaliat, emergenssi ja teismi: argumentti tietoisuudesta (osa 1; osa 2; osa 3; osa 4; osa 5)
III. Moraalinen argumentti
1. Argumentti ehdottomista ihmisoikeuksista
2. Lyhyesti moraalisista argumenteista
3. Muutama ajatus moraalisesta argumentista
VI. 11 argumenttia Jumalan olemassaolon puolesta
MIELEN FILOSOFIA JA MATERIALISMIN KRITIIKKI
Mielen filosofian keskeisin ongelma on mieli-ruumis-ongelma: mikä on objektiivisten neurofysiologisten aivotilojen sekä subjektiivisen tietoisuuden ja mentaalisten tilojen intentionaalisen sisällön välinen suhde? Historiallisesti valta-asemassa ollut ja viime vuosikymmeninä yhä kasvavaa suosiota saanut, nykyistä materialistista hegemoniaa haastava, antimaterialistinen suuntaus mielen filosofiassa on sitä mieltä, että materia ja mieli ovat kaksi täysin perustavanlaatuisesti eri seikkaa. Seuraavassa muutamia antimaterialismia ja dualismia puolustavia artikkeleita:
II. Miksi fysikalistinen naturalismi on lähes varmasti väärässä
III. Materialismin hegemonia tulee päättymään
V. Naturalismin suurin ongelma
VI. Mieli ja kosmos
VII. Robinson ja substanssidualismin perusteet
VIII. Sielu ja sen kriitikot (johdanto; osa 1; osa 2; osa 3; osa 4; epilogi)
SKIENTISMI
Monet naturalistit ovat näinä päivinä joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti “tieteistejä” tai “skientistejä”. Tämän tietoteoreettisen näkemyksen mukaan empiiriset luonnontieteet ovat ainoa oikeutetun ja legitiimin tiedon lähde; filosofia ja metafysiikka eivät kykene kertomaan meille mitään merkittävää todellisuudesta. Seuraavat artikkelit kritisoivat tätä varsin vulgaaria epistemologiaa:
I. Miksi skientismi ei ole totta
II. Skientismistä
III. Tiede ja tieteismi
TIEDE JA USKONTO
Luonnontieteellisten ja uskonnollisten väittämien välinen väitetty konflikti tai ristiriita on tärkeä osa modernia modernia myyttiä järjen ja uskonnon välisestä taistelusta. Kyseinen konflikti on kuitenkin historiallisesti epätarkka sekä filosofisesti perustelematon. Seuraavat kirjoitukset pyrkivät argumentoimaan, että luonnontieteiden ja teistisen uskonnon välillä vallitsee pikemminkin syvä harmonia:
II. Onko tieteen ja uskonnon välillä konflikti? (johdanto; osa 1A; osa 1B)
———————–
Viitteet
¹ The Oxford Dictionary of Philosophy, rev. 2nd ed., 2008, s. vii
² Länsimaisen filosofian historia on läpeensä teististä. Lähes kaikki historiallisesti suuret ajattelijat (mm. Platon, Aristoteles, Akvinolainen, Scotus, Suarez, Descartes, Leibniz, Locke, Berkeley ja Kant) ovat, reflektoituaan Jumalan olemassaoloa tarkkaan, tulleet teistiseen johtopäätökseen. On myös erittäin mahdollista, että yleensä filosofian historian merkittävimpänä ateistina pidetty David Hume oli hänkin jonkin sortin teisti.
³ Craig ja Moreland kuvaavat loogisen positivismin kaatumisen jälkeen alkanutta Plantingan, Alstonin, Swinburnen ja muiden johtamaa teistisen filosofian uutta nousua analyyttisessä filosofiassa näin:
The collapse of positivism and its attendant verification principle of meaning was undoubtedly the most important philosophical event of the twentieth century. Their demise heralded a resurgence of metaphysics, along with other traditional problems of philosophy that verificationism had suppressed. Accompanying this resurgence has come something new and altogether unanticipated: a renaissance in Christian philosophy.
The face of Anglo-American philosophy has been transformed as a result. Theism is on the rise; atheism is on the decline. Atheism, although perhaps still the dominant viewpoint at the American university, is a philosophy in retreat. (The Blackwell Companion to Natural Theology, 2009, “Introduction”, s. ix)
Tai sama huomio Quentin Smithin sanoin:
The secularization of mainstream academia began to quickly unravel upon the publication of Plantinga’s influential book on realist theism, God and Other Minds, in 1967. It became apparent to the philosophical profession that this book displayed that realist theists were not outmatched by naturalists in terms of the most valued standards of analytic philosophy: conceptual precision, rigor of argumentation, technical erudition, and an in-depth defense of an original world-view. This book, followed seven years later by Plantinga’s even more impressive book, The Nature of Necessity, made it manifest that a realist theist was writing at the highest qualitative level of analytic philosophy, on the same playing field as Carnap, Russell, Moore, Grünbaum, and other naturalists. Realist theists, whom hitherto had segregated their academic lives from their private lives, increasingly came to believe (and came to be increasingly accepted or respected for believing) that arguing for realist theism in scholarly publications could no longer be justifiably regarded as engaging in an “academically unrespectable” scholarly pursuit.
Naturalists passively watched as realist versions of theism, most influenced by Plantinga’s writings, began to sweep through the philosophical community, until today perhaps one-quarter or one-third of philosophy professors are theists, with most being orthodox Christians. Although many theists do not work in the area of the philosophy of religion, so many of them do work in this area that there are now over five philosophy journals devoted to theism or the philosophy of religion, such as Faith and Philosophy, Religious Studies, International Journal of the Philosophy of Religion, Sophia, Philosophia Christi, etc. Philosophia Christi began in the late 1990s and already is overflowing with submissions from leading philosophers . . . [I]n philosophy, it became, almost overnight, “academically respectable” to argue for theism, making philosophy a favored field of entry for the most intelligent and talented theists entering academia today. A count would show that in Oxford University Press’ 2000-2001 catalogue, there are 96 recently published books on the philosophy of religion (94 advancing theism and 2 presenting “both sides”). By contrast, there are 28 books in this catalogue on the philosophy of language, 23 on epistemology (including religious epistemology, such as Plantinga’s Warranted Christian Belief), 14 on metaphysics, 61 books on the philosophy of mind, and 51 books on the philosophy of science. (”The Metaphilosophy of Naturalism”, Philo 4/2, 2001)
Smithin artikkelin tarkoitus on muuten herätellä muita naturalisteja (Smith on itse naturalisti) ottamaan teistiset filosofit ja argumentit paremmin huomioon, sillä valtaosa naturalistisista nykyfilosofeista omaa, Smithin sanoin, “epäoikeutetun uskomuksen naturalismin totuuteen ja epäoikeutetun uskomuksen teismin (tai supernaturalismin) epätotuuteen”.