Arvio Craigin ja Enqvistin välisestä väittelystä
Huh 25. 2012 - T. Ilari
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin William Lane Craigin ja Kari Enqvistin välinen Helsingin yliopistolla pidetty väittely/dialogi on nyt katsottavissa netistä. Seuraavassa annan tapahtumasta oman arvioni. Tämä ei ole mikään puolueeton yleiskatsaus, vaan varsin kriittinen kirjoitus, jossa sen lisäksi, että tiivistän väittelyn osapuolien argumentteja, annan myös omanlaista kritiikkiä. Pahoittelen näin aluksi tämän arvion pituutta, mutta kaikkien ei tietenkään tarvitse lukea jokaista sanaa.
I. Kenen piti todistaa mitä?
Väittelyn aiheena oli “Voiko universumi olla olemassa ilman Jumalaa?” Koska otsikko oli muotoiltu tällä tavalla, niin poikkeuksellisesti myönteinen kanta osui ateistiselle puolelle ja kielteinen teistiselle. Enqvistin olisi siis debatin sääntöjen mukaan pitänyt antaa positiivinen keissi sen puolesta, että universumi voi olla olemassa ilman Jumalaa, ja Craigin puolestaan negatiivinen keissi sen puolesta, että universumi ei voi olla olemassa ilman Jumalaa. Koska affirmatiivisen puolen tulee aina aloittaa väittely, niin (Craigin kannalta poikkeuksellisesti) Enqvist oli vuorossa ensimmäisenä. Mutta kuten Craig huomautti heti oman aloituspuheenvuoronsa alussa, Enqvist ei valitettavasti kantanut todistuksen taakkaansa, sillä hän ei tehnyt minkäänlaista keissiä sen puolesta, että universumi voi olla olemassa ilman Jumalaa. Enqvistin aloituspuheenvuoro - ja sitä kautta koko väittelyn suunta - meni siis väittelyn aiheen ja todistuksen taakan suhteen hieman asian vierestä.
Annetaan tämä kuitenkin anteeksi ja katsotaan, miten väittely itse asiassa meni, alkuperäisen aiheen vierestä menemisestä huolimatta. Olen jakanut tämän arvion siten, että katsomme ensiksi Kari Enqvistin pääargumentteja, jonka jälkeen siirrymme Craigin argumentteihin.
II. Enqvistin ensimmäinen pointti: puhe Jumalasta mieletöntä
Enqvist antoi aloituspuheenvuorossaan kolme pointtia tai argumenttia oman anti-teistisen tai “uskonnottoman” kantansa puolesta. Katsotaan nyt kriittisesti näitä pointteja vuorotellen.
Ensimmäisessä pointissaan Kari Enqvist epäili koko väittelyn aiheen mielekkyyttä. Hän ei sanojensa mukaan ymmärtänyt, mitä puhe Jumalasta voisi tarkoittaa. Jos kysymme, että onko Maan ja Jupiterin välillä planeettaa nimeltä Mars, niin voimme kokeellisesti havainnoida tämän eksistentiaaliväitteen totuusarvon. Mutta kysymys Jumalan olemassaolosta ei ole havaittavissa oleva väite. “Jumala on olemassa” ei täten ole faktuaalinen propositio, vaan pelkkä subjektiivinen tunneilmaisu. Näin Enqvistin mukaan väittelyn aiheeseen ei ole edes vastausta, sillä koko kysymys on mieletön.
Craigin vastaus tähän oli antaa selkeä määritelmä Jumalan käsitteestä sekä väittelyn otsikosta. “Voiko universumi olla olemassa ilman Jumalaa?” tarkoittaa kutakuinkin seuraavaa: “Voiko aineellinen aika-avaruus-todellisuus olla olemassa ilman sen ulkopuolista persoonallista syytä, joka on luonut tämän aineellisen todellisuuden itsensä ulkopuolelle?” Koska me kaikki ymmärrämme tämän kysymyksen, niin kysymys on mielekäs. Siihen on joko myöntävä tai kieltävä vastaus, mutta se ei ole mieletön kysymys. Enqvist ei sanojensa mukaan jonkin vuoksi ymmärtänyt tätä määritelmää, mutta tämä on tietenkin hänen ongelmansa, ei kyseisen määritelmän.
Epäilen, että Enqvistin pointti Jumala-puheen mielettömyydestä perustuu vanhaan loogisen positivismin verifioitavuusperiaatteeseen (hänen Mars-analogiansa viittaa siihen suuntaan). Jos tämä on totta, niin tämän ensimmäisen pointin parasta ennen päivä umpeutui yli 60 vuotta sitten. Kuten näimme esimerkiksi tässä kirjoituksessa, positivistinen verifioitavuusperiaate on ollut kuolleena filosofiassa jo tovin. Kyseinen periaate on selkeästi väärässä, sillä jos se olisi totta, niin jopa monet tieteelliset lauseet olisivat vailla mieltä, sillä luonnontieteet vilisevät erilaisia ei-verifioituja olettamuksia. Lisäksi kyseinen periaate ampuu itseään jalkaan, sillä emme millään tavalla kykene verifioimaan itse verifioitavuusperiaatteen totuusarvoa, jonka vuoksi tämä periaate osoittautuu omien kriteeriensä nojalla mielettömäksi. Jokainen yritys heikentää periaatetta siten, ettei se osoittautuisi itsensä kumoavaksi, tekee puolestaan siitä täysin triviaalin periaatteen, joka sulkisi itsensä piiriin myös perinteisen metafysiikan ja teologian. Voimme siis hyvillä mielin unohtaa Enqvistin itseensä viittaavasti epäjohdonmukaiseen ja jo aikaa sitten hylättyyn periaatteeseen perustuvan ensimmäisen pointin.
III. Enqvistin toinen pointti: hyökkäys klassista logiikkaa kohtaan
Jos edellinen pointti oli hieman aneeminen, niin tämä menee vielä askeleen pidemmälle. Enqvistin toinen pääpointti oli nimittäin kyseenalaistaa klassisen logiikan pätevyys. Enqvistin mukaan argumentit Jumalan olemassaolon puolesta ovat muotoiltu “naiivin” logiikan mukaisiin syllogismeihin. Jos hän siis kohtaisi deduktiivisesti validin teistisen argumentin, niin hän ei kyseenalaistaisi tämän argumentin premissejä, vaan sen logiikkaa. Esimerkiksi modus ponens, jonka mukaan premisseistä “jos p, niin q” ja “p” seuraa välttämättä johtopäätös “q“, ei Enqvistin mukaan olekaan pätevää päättelyä. Olen aina luullut, että deduktiivisesti pätevän argumentin johtopäätöksen voi välttää ainoastaan kieltämällä jonkin sen premisseistä; mutta Enqvistin mukaan voimme välttää tällaisen argumentin johtopäätöksen kieltämällä klassisen logiikan sääntöjen pätevyyden.
Tämä on hämmentävä argumentti. Enqvist perustaa sen subatomisen fysiikan piirissä tehtyihin “tieteellisiin faktoihin” ja “havaintoihin”. Enqvistin mukaan on “havaittu”, että kvanttimaailmassa klassinen logiikka ei enää päde. Näin meidän tulisi hylätä logiikan lait todellisuuden perimmäisimmän rakenteen tapauksessa. Klassinen logiikka toimii erinomaisesti kyllä havaitsemallamme makrotasolla, mutta fysiikka on paljastanut, että mikrotasolla - luonnon perimmäisten ainesosien kohdalla - nämä lait murenevat. Siksi emme voi tietää mitään todellisuuden perimmäisestä luonteesta klassisen logiikan avulla.
Craigin vastaus tähän oli huomauttaa, että tämänkaltainen radikaali tulkinta kvanttimaailman löydöistä on todella pienen vähemmistön kannattama, eikä mikään tieteellinen “löytö” itse asiassa pakota meitä hylkäämään klassista logiikkaa. Enqvist on siis hyvin pienessä vähemmistössä tässä kohdin. Lisäksi, tämä näkemys vaikuttaa itsensä kumoavalta. Kun teemme tieteellisiä havaintoja, niin meidän pitää aina tulkita ne jonkun teorian ja tiettyjen taustaoletuksien valossa. Ei ole olemassa “puhdasta havaintoa”, joka tulkitsee itse itsensä. Kun Enqvist siis väittää, että on olemassa kovia tieteellisiä “havaintoja”, jotka osoittavat todellisuuden olevan sellainen, että sen perimmäisellä tasolla ei päde logiikan lait, niin hänen on ensiksi täytynyt tulkita nämä havainnot. Mutta tulkitessaan näitä havaintoja, hänen on nojattava klassisen logiikan sääntöihin. Edes Kari Enqvist ei kykene tulkitsemaan tiettyä havaintoaineistoa jonkin teorian ja joidenkin taustaolettamuksien varassa, muodostamaan tästä hypoteeseja, tekemään päätelmiä ja saapumaan johtopäätöksiin, olettamatta edes joitakin logiikan lakeja. Itse asiassa kaikki rationaalinen kanssakäyminen olettaa tietyt loogiset säännöt, kuten logiikan perustavat päättelysäännöt (esim. modus ponens, modus tollens, disjunktiivinen syllogismi, jne.) Logiikka on tässä suhteessa, kuten esimerkiksi Frege ja Husserl ovat argumentoineet kattavasti, niin perustavaa, että on mahdotonta millään keinolla päästä sen “taakse”. On myös mahdotonta suorittaa empiiristä koetta, jonka lopputulos on logiikan lakien kieltäminen, sillä kyseinen koe joutuu koko ajan olettamaan sen, minkä se loppujen lopuksi kieltää. Tämän vuoksi jokaisen tulkinnan Enqvistin mainitsemista “tieteellisistä havainnoista”, joka kieltää logiikan pätevyyden, on oltava väärässä, sillä nämä tulkinnat ovat itsensä kumoavia. Craigin sanoin, ne käyttävät logiikkaa kumotakseen logiikan.
Enqvist ja Craig palasivat tähän aiheeseen useasti väittelyn kuluessa. Enqvist intti useammin kuin kerran, että logiikan lakien pätemättömyys mikrofysikaalisessa maailmassa ei ole mikään tietty tulkinta, vaan havaittu fakta, jolle ei voi mitään. Craig huomautti toistuvasti, että tämä on pienen pieni vähemmistökanta; että Enqvistin mainitsemiin “havaintoihin” on olemassa monia muitakin tulkintoja, jotka eivät kiellä logiikan pätevyyttä; ja että Enqvistin positio on itsensä kumoava. Koska oma tietämykseni loppuu tässä kohdin, niin en osaa sanoa, mihin tarkalleen Enqvist perustaa hämmentävät väitteensä siitä, että logiikan pätemättömyys mikrofysikaalisessa maailmassa ei ole pelkästään joku tietty tulkinta, vaan monien hyväksymä “tieteellinen fakta”. Kaikki, mitä olen asiasta kuullut, sopii kuitenkin yhteen Craigin vastausten kanssa. Luotan siis tässä asiassa Craigiin ja väitän, että Enqvistin kanta tässä kohdin todellakin on radikaali vähemmistökanta, jota on hyvin vaikeaa puolustaa olettamatta sitä, minkä se loppujen lopuksi kieltää.
Toki on olemassa klassilliselle logiikalle vaihtoehtoisia logiikoita, kuten niin sanotut moniarvologiikat, intuitionistiset logiikat sekä vielä harvinaisempi kvanttilogiikka (johon Enqvist näytti vetoavan). Craigin pointti, josta olen täysin samaa mieltä, on siis kuitenkin se, että nämä vaihtoehtoiset loogiset systeemit ovat hyvin kiistanalaisia, eikä mikään subatomisessa fysiikassa pakota meitä hylkäämään klassista logiikkaa, contra Enqvist.
Jossain kohtaa tätä toista pointtia selittäessään Enqvist mainitsee myös lyhyesti, kuinka kvanttifysiikassa virtuaalihiukkasia voi popsahdella olemaan ei mistään ilman minkäänlaista syytä. Tämän jälkeen hän huomauttaa tosin, että hän puhuu “fysikaalisesta ei mistään”, jatkaen: “Fysikaalinen ei mitään on todellisuutta, filosofinen ei mitään, kuten yksisarvinen, on ihmismielen tuotosta”. Tämä väite on kuitenkin pseudo-tieteellisessä hölynpölyssään samalla tasolla Lawrence Kraussin viimeaikaisten höpinöiden kanssa. (Myös Krauss hyökkäsi muuten klassista logiikkaa kohtaan väittelyssään Craigin kanssa - kenties Enqvist on hengaillut viime aikoina hieman liikaa tämän kaverin seurassa.) Olemme osoittaneet kraussilaiset höpinät termin “ei mitään” suhteen silkaksi hölynpölyksi ja ekvivokaatioksi jo täällä ja täällä, joten en toista näitä samoja asioita enää. Lyhyesti kuitenkin, annan Feserin ja Vallicellan sanoa muutaman sanan. Feser muotoilee Enqvistin ja Kraussin virhepäätelmän lyhyesti ja selkeästi:
In general, if you can characterize it in terms of physical law — which Krauss, Stenger, and like-minded atheists all want to do vis-à-vis “nothing” — then it isn’t nothing. It’s something physical, and thus something rather than nothing. Obviously.
Enqvistin väite “fysikaalinen ei mitään on todellisuutta” on siis niin sekava, kuin mikään lause vain voi olla. Jos jokin on “fysikaalista” ja “todellisuutta”, niin silloin se ei luonnollisestikaan ole “ei mitään”, vaan “jotain”. Bill Vallicella antaakin osuvan selityksen sille, miksi nämä skientistiset uuden ateismin edustajat haluavat harrastaa tätä käsittämätöntä ekvivokaatiota ei minkään ja heidän uudelleenmäärittelemänsä “ei minkään” välillä, ja mitä heidän tulisi tehdä, jos he haluavat jatkaa tätä:
I have a suggestion. What these boys need to do is introduce a terminus technicus, ‘Nuthin’ or ‘Nathin’ or ‘Nothing*’ where these terms refer to a physical something and then give us their theory about that. But if they did this, then they wouldn’t be able to play the silly-ass game they are playing, which is to waffle between ‘nothing’ as understood by everyone who is not a sophist and who understands the question ‘Why is there something rather than nothing?’ and ‘nothing’ in their technical sense. If they stopped their waffling, however, they would not be able to extract any anti-theology out of their physics. But that is the whole purpose of this scientistic nonsense, and the reason why Richard Dawkins absurdly compares Krauss’ book to The Origin of the Species.
IV. Enqvistin kolmas pointti: falsifioitavuuskriteeri ja uusien prediktioiden vaatimus
Katsotaan vielä Enqvistin kolmatta väittelyn aikana antamaa pääpointtia. Enqvist halusi kovasti saada selville, että mitä argumentteja Craigilla voisi olla Jumalan olemassaoloa vastaan. Jokaiselle tieteelliselle hypoteesille kun on olemassa sekä evidenssiä että vastaevidenssiä. Toisin sanoen, jokainen tieteellinen hypoteesi on periaatteessa kumottavissa eli falsifioitavissa. Kutsutaan tätä falsifioitavuuskriteeriksi. Kriteeriä voidaan käyttää lauseen mielekkyysehtona (jokaisen totuusarvon omaavan lauseen on oltava periaatteessa empiirisesti falsifioitavissa) tai popperlaisittain tieteellisen teorian demarkaatiokriteerinä (jokaisen tieteellisen teorian on oltava periaatteessa empiirisesti falsifioitavissa). Ensimmäinen vaihtoehto kuitenkin kaatuu samoihin ongelmiin kuin verifioitavuuskriteeri, ja se onkin kuopattu jo aikoja sitten. Mutta falsifioitavuus myös tieteellisenä demarkaatiokriteerinä on nykyään yleisesti hylätty ajatus. Esimerkiksi, Duhem-Quine -teesi opettaa meille, että ei voi olla mitään ratkaisevaa empiiristä koetta, joka voisi falsifioida yhtäkään hypoteesia, sillä emme koskaan tiedä, onko vika itse hypoteesissa vaiko taustaoletuksissa. Falsifioitavuus ei siis missään nimessä voi toimia demarkaatiokriteerinä tieteen ja ei-tieteen välillä. Enqvistin kolmas pointti perustuu siis kriteerin, joka on epäuskottavuutensa vuoksi hylätty tieteenfilosofiassa jo aikaa sitten.
Mutta, kuten Craig huomauttaa, vaikka hyväksyisimmekin falsifioitavuuskriteerin ja olisimme Enqvistin kanssa samaa mieltä siitä, että teismin mielekkyys tai oikeutus riippuisi ratkaisevasti sen periaatteellisesta falsifioitavuudellisuudesta, niin tämä ei siltikään aiheuttaisi ongelmia teismille. Teismi nimittäin on falsifioitavissa. Uskonnonfilosofinen kirjallisuus vilisee tälläkin hetkellä ateistisia argumentteja: teismin epäkoherenssi, Jumalan piiloutuneisuuden ongelma, kärsimyksen ongelma, jne. Craig huomauttikin muutamaan otteeseen, että näiden argumenttien esille ottaminen ja puolustaminen olisi ollut Enqvistin tehtävä, ei Craigin.
Enqvist yritti vielä pelastaa kolmatta pointtiaan seuraavalla tavalla. Ateistiset argumentit eivät riitä teismin falsifioitavuudellisuuteen. Tarvitsemme pikemminkin uusia empiirisiä prediktioita (ennusteita), joita sitten voimme testata. Jos teismi ei kykene tarjoamaan uusia prediktioita, niin se ei ole falsifioitavissa oleva hypoteesi.
Kuten tuli jo mainittua, Craigin vastaus falsifioitavuuskriteerin puutteellisuudesta kumoaa tämänkin pointin. Mutta voimme jälleen, argumentin tähden, myöntää Enqvistille tämän periaatteen pätevyys, ja osoittaa silti tämän vastalauseen olevan heikko. Craig väittääkin, että uusien prediktioiden tekeminen ei ole hyvän, tieteellisen teorian välttämätön ehto. Teorialle voi riittää, että se selittää jo olemassa olevan, “vanhan” evidenssin, tekemättä uusia ennusteita. Kuten Richard Swinburne on huomauttanut, “havaintojen antama tuki teorialle koskee loogista relaatiota havaintojen ja teorian välillä ja on riippumaton siitä, milloin havainnot tehdään”. Tieteenhistoria osoittaa, että hyvän tieteellisen teorian ei aina tarvitse tehdä uusia prediktioita ollakseen hyvä teoria. Sekä Kopernikuksen, Newtonin, Darwinin että Einsteinin teoriat hyväksyttiin alun perin todennäköisesti tosiksi, vaikka ne eivät heti tehneet minkäänlaisia testattavia ennusteita, vaan selittivät ainoastaan “vanhan” evidenssin.
Mutta eikö uusien prediktioiden tekeminen ja testaaminen muka ole tieteellisten teorioiden hyve? On, mutta on tärkeää nähdä missä tapauksissa. Yleensä tieteilijöiden täytyy etsiä lisää uutta aineistoa, koska heillä ei todennäköisesti ole vielä hallussaan kaikkea relevanttia havainto- aineistoa parhaan teorian päättelemisen kannalta. Mutta, niin kuin Kopernikuksen, Newtonin, Einsteinin, ja Darwinin tapaukset osoittavat, ei ole mitään syytä olettaa, ettei tieteentekijöillä voisi olla jo hallussaan relevanttia todistusaineistoa. Heillä voi olla tarpeellinen evidenssi jo käsissään, jolloin parhaan teorian tulee selittää onnistuneesti vain “vanha” havaintoaineisto.
Näin on erityisesti filosofisten tai metafyysisten teorioiden tapauksessa. Esimerkiksi realismi universaalien suhteen ei tietenkään tee minkäänlaisia uusia prediktioita, mutta tämä ei missään nimessä osoita, ettei kyseessä voisi olla onnistunut teoria. Myös teismi on metafyysinen hypoteesi, jonka vuoksi ei ole yllättävää, että se ei tee uusia empiirisiä prediktioita samalla tavalla, kuin useat (vaikkeivätkään siis kaikki) luonnontieteelliset hypoteesit. Eikä Enqvist voi tietenkään vain olettaa, että ainoastaan uusia prediktioita tekevät luonnontieteelliset hypoteesit ovat hyväksyttäviä; jos hän tekisi tämän, niin hän kiertäisi kysymystä (beg the question) pahanlaatuisesti.
V. Craigin argumentit
Olemme nyt käyttäneet varsin paljon aikaa Enqvistin kolmen pointin kritisoimiseksi ja todenneet niiden olevan varsin heikkoja. Entä Craigin kontribuutio väittelyssä? Kuten olemme jo huomanneet, Craig kritisoi varsin onnistuneesti Enqvistin pointteja. Tämän lisäksi hän antoi keissin sen puolesta, että universumi ei voi olla olemassa ilman Jumalaa, niin kuin väittelyn aihe vaati. Craig antoi positionsa tueksi neljä argumenttia Jumalan olemassaolon puolesta. Ensimmäinen oli leibnizlainen kosmologinen argumentti, jonka mukaan universumin kontingenssi viittaa metafyysisesti välttämättömän universumin selittäjän olemassaoloon. Toinen argumentti oli kalam kosmologinen argumentti, jonka mukaan universumin äärellisyys ja alku antaa vahvaa evidenssiä universumin transsendoivan alkusyyn olemassaolon puolesta. Kolmanneksi, objektiiviset moraaliset arvot ja velvollisuudet selittyvät parhaiten välttämättömän ja täydellisen hyvän olion olemassaololla. Viimeinen Craigin puolustama argumentti oli moderni modaalinen versio ontologisesta argumentista, jonka mukaan Jumalan käsitteen johdonmukaisuudesta seuraa Jumalan aktuaalinen olemassaolo.
Koska nämä argumentit ovat tuttuja monelle uskonnonfilosofiaa tai edes Craigin väittelyitä seuraavalle, niin en lähde keskustelemaan niistä sen enempää. Olen molempien kosmologisten argumenttien pätevyyden puolella. Leibnizlaisesta argumentista olen kirjoittanut esimerkiksi täällä ja täällä; kalamista puolestaan täällä. Olen hyvin sympaattinen myös moraaliselle argumentille, joskin muotoilisin sen hieman eri tavalla kuin Craig yleensä tekee, esimerkiksi päättelynä parhaaseen selitykseen. Sen sijaan olen eri mieltä Craigin kanssa ontologisesta argumentista ja etenkin sen käyttämisestä tällaisissa tilanteissa. Kyseessä on monimutkainen filosofin tekemä modaalilooginen suoritus, jolla ei ole mielestäni sellaista apologeettista arvoa, kuin mitä Craig ajattelee sillä olevan. Ontologiset argumentit ovat jänniä, mutta en ole varma kuinka paljon ne voivat kertoa meille todellisuudesta.
Miten Enqvist vastasi Craigin argumentteihin? Ei kovin kummoisesti, sillä hän ei vastannut niihin. En tiedä tekikö hän jonkinlaisen ennätyksen: yleensä Craigin väittelykumppanit ovat sanoneet sentään jotain vastauksena näihin argumentteihin (oli se sitten kuinka heikkoa tahansa), mutta Enqvist ei sanonut yhtään mitään. Hän myönsi jopa sen, ettei edes ymmärtänyt näitä argumentteja. Toisaalta tämä on rehellinen ja tervetullut tunnustus. Monet uusateistit ovat todella itsevarmoja uskonnonfilosofisesta tietäväisyydestään samalla kuitenkin osoittaen täydellisen tietämättömyytensä kyseisestä aihealueesta. Enqvist oli siis sentään rehellinen. Mutta toisaalta tämä herättää kysymyksen siitä, että mitä kummaa hän teki väittelyssä Jumalan olemassaolosta erään aikamme johtavimman uskonnonfilosofin kanssa, jos hän ei edes ymmärrä muutamaa hyvin tunnettua ja suosittua teististä argumenttia? Ehkä kosmologilla ei ole aikaa seurata uskonnonfilosofista kirjallisuutta. Tämä on ok, mutta silloin hänen ei pitäisi osallistua julkisiin keskusteluihin, joiden aiheena nimenomaan on uskonnonfilosofia.
Enqvist vetosi usein siihen, että me rajalliset ihmiset emme tiedä kaikkia vastauksia. On siis parempi pysyä agnostikkona, kuin postuloida Jumala jonkun vielä selittämättömän ilmiön syyksi. Tämänkaltainen skeptisyys ja fallibilismi on tietenkin hyväksi tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta sen varjolla ei voi ratsastaa ylen määrin. Jos jokin toinen hypoteesi tai teoria kykenee selittämään joukon ilmiöitä, mutta oma teoriasi ei kykene näitä selittämään, niin jossain vaiheessa on myönnettävä, että nämä ilmiöt nostavat tuon toisen hypoteesin todennäköisyyttä. On varsin ad hocmaista sivuuttaa nämä argumentit tuon toisen hypoteesin puolesta täysin ja tyytyä ainoastaan vetoamaan ihmisten rajallisuuteen ja omaan tietämättömyyteen. En tiedä miten Enqvist itse vastaisi hänen kannattamansa teorian T1 kriitikolle, joka itse olisi teorian T2 kannalla, jos kyseinen T2-teoreetikko sivuuttaisi kaikki T1-teoreetikon argumentit kommentoimatta tai edes ymmärtämättä niitä ollenkaan, ja toteaisi vain, että on parempi pysyä skeptisenä T2-teoreetikkona näiden asioiden suhteen, sen sijaan, että postuloisi T1:n vaatimia entiteettejä siinä kohdin, kun T2:n selitysvoima loppuu täysin. Enqvist voisi kenties syyttää kriitikkoaan ad hocmaisuudesta sekä epäonnistumisesta ymmärtämään kunnolla kritisoimaansa teoriaa.
VI. Yhteenvetoa
Tehdään lopuksi pikainen yhteenveto tästä arviosta. Otetaan ensiksi Kari Enqvist. Hän missasi ensiksi todistamisen taakkansa. Tämän jälkeen hän toisti kolmea pääpointtiaan koko debatin ajan. Ensimmäinen - jumalapuheen mielettömyys - on kuitenkin heikko perustuen jo aikoja sitten kuopattuun ja itsensä kumoavaan periaatteeseen. Toinen pointti - klassisen logiikan mureneminen kvanttitasolla - on hieman hämmentävä vähemmistökanta, jolla on selkeästi itseensä viittaavuus ongelmia. (Enqvistin inttämisestä huolimatta luotan siis tässä kohtaa Craigiin ja muihin, jotka ovat tätä mieltä Enqvistin kannasta.) Kolmas pointti - falsifioitavuuskriteeri ja uusien prediktioiden vaatiminen - perustuu sekin jo hylättyyn sekä epämielekkääseen periaatteeseen; ja vaikka tämä periaate olisikin ollut pätevä, niin tämä viimeinen pointti ei silti olisi ollut hyvä vastalause teismille, sillä teismi on falsifioitavissa, eikä uusien prediktioiden tekeminen ole hyvän teorian välttämätön ehto. Lisäksi Enqvist osoitti täydellistä tietämättömyyttä väittelyn aihealueesta, ollen kyvytön vastaamaan Craigin argumentteihin millään tavalla.
Hyvistä puolista Kari Enqvistin esityksessä voisi puolestaan mainita hänen asiallisen käytöksensä sekä tietynlaisen nöyryyden kysymyksissä, joissa hänellä ei ollut vaadittavaa asiantuntemusta.
William Lane Craigin esitys oli puolestaan perusvarmaa Craigia. Hän vastasi moneen otteeseen jokaiseen Enqvistin pääpointtiin, esitti oman keissinsä ja puolusti sitä, teki yhteenvetoja väittelyn teemoista ja oli asiallinen sekä kohtelias koko ajan. Debatin selkeä voittaja. Niin kuin sanoin, perusvarmaa Craigia. Joku voisi valitella sitä, että Craig pysyi argumentoinnissaan liian pintatasolla, eikä mennyt tarpeeksi “syvälle” filosofisesti. Vastoin tätä, Craigin argumentaation “taso” oli mielestäni aivan sopiva ottaen huomioon kyseisen kontekstin. Jos joku haluaa sukeltaa syvemmälle näissä asioissa, niin hänen on käännyttävä alan kirjallisuuden puoleen.
Huonoista puolista en keksi muuta kuin ontologisen argumentin käyttämisen tällaisessa tilanteessa. Niin kuin jo mainitsin, en näe tällä argumentilla olevan sitä arvoa, mitä Craig ajattelee sillä olevan.
Lopuksi vielä varsin osuva, Pasi Turusenkin lainaama, Juha Ahvion tekemä tiivistys Craigin ja Enqvistin väittelystä:
Loppuarviona väittelystä voidaan todeta, että kristillistä Jumala-uskoa ja maailmankaikkeuden älykästä suunnittelua puolustanut filosofi-teologi oli halukas keskustelemaan ja esitti järkiperäisiä perusteltuja väittämiä näkemystensä tueksi, kun taas ateismia, materialismia ja maailmankaikkeuden sattumanvaraisuutta puolustanut kosmologi ei nähnyt keskustelun olevan mielekästä, ei esittänyt järkiperäisiä eikä pelkästään luonnontieteestä nousevia perusteluja ja joutui vieläpä itsensä kanssa varsin ristiriitaisesti kiistämään loogisen päättelyn pätevyydenkin.
Kristilliseen Jumala-uskoon sitoutuvia syytetään julkisuudessa herkästi heti siitä, että he eivät halua ajatella eivätkä käydä julkista keskustelua yleisesti hyväksytyin pelisäännöin, vaan haluavat pelkistää olevaisuuden heille itselleen helppoon, yksinkertaistettuun ja perustelemattomaan muotoon. Mutta viime maanantain väittelyssä kristitty filosofi ei ollut se, joka ilmaisi “en tiedä, se nyt vain on niin” -asennetta.
Olen itsekkin pitänyt Plantingan ontologista argumenttia vähän tyhjänä arpana tai paremminkin kaksiteräisenä miekkana. Joko Jumala on välttämätön tai Jumalattomuus on välttämätöntä. Mutta oikeastaan argumentin idea onkin osoittaa vain että lähtökohtaisesti molemmat väittämät ovat älyllisesti samalla viivalla. On yhtä hullua väittää että Jumalan olemassa olo on loogisesti mahdotonta kuin väittää että Jumalan olemattomuus on loogisesti mahdotonta. Siispä jo lähtökohtaisesti ilman mitään muita argumentteja voidaan teismiä pitää yhtä perusteltuna kuin ateismia. Argumentti ei siis pyrikkään muuta kuin tasapeliin. Hyvä aloitus vaikkapa sille meidän kuuluisalle “kumulatiiviselle keissille”.
Lauri, eikö ontologinen argumentti nimenomaan osoita, että ateistilla on huomattavasti suurempi todistustaakka kuin teistillä? Ateistinhan on osoitettava, että Jumala on mahdoton eli ei ole olemassa yhdessäkään mahdollisessa maailmassa. Teistille riittää, että Jumala on olemassa edes yhdessä äärettömän monista mahdollisista maailmoista. Jos nimittäin tiedämme, että välttämätön olento on olemassa yhdessä mahdollisessa maailmassa, voimme automaattisesti päätellä, että ko. olento on olemassa myös aktuaalisessa maailmassa.
Hei Ilari!
Tarttuakseni tuohon kvanttimekaanikan ja logiikan suhteeseen. Sekä Krauss että Enqvist tarkoittavat ko. väitöksillä, että sama partikkeli (p) voi olla kahdessa paikassa (a sekä b) samaan aikaan (t1). Luonnollisesti tällainen väite, ontologisesti totta ollessaan aiheuttaisi ristiriitaa Aristoteleen logiikan kanssa. Tämä ongelma vissiin ilmenee lähinnä Kööpenhaminalaisessa tulkinnassa.
Minulla on Facebookissa (jälleen, hehe) kaverina UCLAsta väitöskirjan tehnyt kvanttifyysikko ja juttelimme aiheesta. Lainaan häneltä yhden pointin:
“Well, it is Krauss’ if he wants to claim that QM entails a logical contradiction. But, as I said, the most consistent way around this problem -on Copenhagen interpretation- is to say that ‘the particle is at A at t1′ really means ‘the particle was observed to be at A at t1.’ In that case, there is no problem because roughly speaking particle’s are not delocalized when measured.”
Eli kyse on lähinnä epistemologinen ongelma, kuten olen mututuntumalta aina arvellut. Olimme tri Shenvin kanssa yhtä mieltä myös siitä, että jos jokin tulkinta aiheuttaa loogista ristiriitaa, silloin se ei voi by definition olla oikea tulkinta.
Lisäksi fysiikan filosofiasta lukuvinkkejä:
“David Albert at Columbia is a bona fide physicist who does philosophy of physics. Tim Maudlin at NYU is a near genius philosopher of science. His book _Quantum Non-Locality and Relativity: Metaphysical Intimations of Modern Physics, is amazing. Laura Reutsche at UMich’s book _Interpreting Quantum Theories_ is a pretty high-level canvass if the subject. And Marc Lange at U Washington’s book _An Introduction to the Philosophy of Physics_ is excellent. Oh, and Hans Halvorson at Princeton!”
Ah, ja tiukasti ottaen, ei varsinaisesti aiheeseen liittyvää mutta Craigiin (Kalamiin) kylläkin; olemme saaneet jälleen uutta tieteellistä todistusaineistoa universumin absoluuttisesta alusta:
http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/27793/
Ja varsinainen paperi:
http://arxiv.org/pdf/1204.4658v1.pdf
Hei Joona ja kiitos erittäin hyvästä selvennyksestä. Kyse on varmaan juuri tuosta, mistä sanoit. Enqvist tosin sanoi väittelyssä, että logiikan pätemättömyys mikrofysikaalisessa maailmassa on “havaittu fakta”, jolla ei ole mitään tekemistä kvanttifysiikan tulkinnoiden kanssa. Tämän vuoksi en ollut aivan varma, mistä hän puhui.
Jotain tämäntapaista kuitenkin yritin esittääkin kirjoituksessani: “jos jokin tulkinta aiheuttaa loogista ristiriitaa, silloin se ei voi by definition olla oikea tulkinta”.
Niin ja erittäin mielenkiintoinen tuo univerusmin alku -juttu. Universumin alulla on muuten jonkinlaista relevanssia myös leibnizlaisen kosmologisen argumentin kannalta (kalamin lisäksi). Ne, jotka epäilevät modaalisia intuitioitamme, voivat käyttää myös kosmoksen alkua sen kontingenssin osoituksena. Sillä jos universumilla oli alku, niin se ei voi olla välttämätön, vaan sen täytyy olla kontingentti - jonka vuoksi se tarvitsee selityksen olemassaololleen.
Mutta kiitos siis kommentista ja kirjavinkeistä sinulle ja loistaville FB-kavereillesi
Hei, lounaspöydässä Enqvist tarkensi, että klassisen todennäköisyyden lait eivät päde kun summataan keskenään kvanttitason tapahtumien frekvensseja, joiden siis ajatellaan edustavan samalla tapahtumien todennäköisyyksiä. Kun eri alkeistapahtumien todennäköisyydet summataan yhteen, saadaankin jotakin ykkösestä poikkeavaa. En nyt sitten muista tarkoittiko hän että tämän mukana menisi myös klassinen logiikka, vai oliko siihen muita syitä.
Jos puhumme nyt tuosta delokalisaatio-ilmiöstä (sama partikkeli kahdessa paikassa aikaan t1) niin ainakin Shenvin mukaan se on kvanttimekaniikan tulkinnasta riippuvainen. Ja nimenomaan Kööpenhaminalaisessa tulkinnassa tämä ilmiö tapahtuu.
En tiedä sitten mistä Enqvist puhuu.
Jos on jotain tarkkoja kysymyksiä mielessä niin voin kysyä niitä Shenviltä! Hän ei ole pelkkä fyysikko vaan nimenomaan kvanttimekaanikko ko. alan yhdestä arvostetuimmista yliopistoista (UCLA). M.A. tutkinto Princetonista. Tällä hetkellä tutkijana Duken yliopistossa. Vähintäänkin siihen asti kunnes luet noita suositeltuja kirjoja niin kannattaa ehdottomasti käyttää tilaisuus hyväksi
M.,
Plantingan ontologisella argumentilla yksinään ei päästä tasapeliä pidemmälle. Ateisti voi kääntää argumentin katolleen ja kysyä, onko loogisesti mahdotonta, että Jumalaa EI olisi olemassa. Tämä ei näytä loogisesti mahdottomalta, eli on olemassa mahdollinen maailma, jossa Jumalaa ei ole. Mutta tällöin Jumalaa ei olisi missään mahdollisessa maailmassa, koska hän on joko kaikissa tai ei missään.
Joona,
osaatko yhtään sanoa jotain tarkempaa noista tuloksista? Minusta näyttää että kaikki käsitellyt universumin mallit on jo kumottu vuosia sitten. BVG-teoreema on kumonnut ikuisen inflaation mahdollisuuden, kaikki käsillä olevat sykliset mallit kaatuvat entropiaongelmaan, ja emergentti (syklinen) malli kusee koska sen staattinen alkutila ei voi olla ollut ikuisesti staattinen kvanttimaailman epävakauden takia.
Otto,
en kyllä ikimaailmassa voi tajuta miten joku todennäköisyysongelma voisi tuottaa ongelmia logiikalle. Todennäköisyydethän liittyvät epistemologiaan eivät ontologiaan. Ehkä tuo klassisen logiikan epäileminen kvanttifysiikassa johtuukin siitä ettei kvanttifysiikassa voida ymmärtääkseni vetää aina selvää eroa epistemologian ja ontologian välille. Kappale ikään kuin ON todennäköisyyksien summa. Mutta tämä kuulostaa siltä kuin konkreetti koostuisi abstrakteista, mikä on aika hullunkurista.
“Joona,
osaatko yhtään sanoa jotain tarkempaa noista tuloksista? Minusta näyttää että kaikki käsitellyt universumin mallit on jo kumottu vuosia sitten. BVG-teoreema on kumonnut ikuisen inflaation mahdollisuuden, kaikki käsillä olevat sykliset mallit kaatuvat entropiaongelmaan, ja emergentti (syklinen) malli kusee koska sen staattinen alkutila ei voi olla ollut ikuisesti staattinen kvanttimaailman epävakauden takia.”
Toki, mutta tieteellisten argumenttien luonteen vuoksi (ei-absoluuttista kuten taas filosofiassa) tätä aineistoa on hyvä kasata niin paljon kuin mahdollista.
“Plantingan ontologisella argumentilla yksinään ei päästä tasapeliä pidemmälle. Ateisti voi kääntää argumentin katolleen ja kysyä, onko loogisesti mahdotonta, että Jumalaa EI olisi olemassa. Tämä ei näytä loogisesti mahdottomalta, eli on olemassa mahdollinen maailma, jossa Jumalaa ei ole. Mutta tällöin Jumalaa ei olisi missään mahdollisessa maailmassa, koska hän on joko kaikissa tai ei missään.”
Tästä olen kyllä eri mieltä. Taidat sekoittaa keskenään episteemisen mahdollisuuden ja metafyysisen mahdollisuuden. Anna kun koetan selittää:
Jos määrittelemme Jumalan olevan MGB (Maximally Great Being), jonka olemukseen kuuluu välttämättömyys, sillä välttämättömyys on kontingenssia “suuremmaksi tekevä ominaisuus”, silloin sekä OA että ~OA eivät voi molemmat olla totta. Jos käsitämme OAt episteemisellä mahdollisuudella, silloin toki. Mutta kuten äsken sanoin, episteeminen mahdollisuus ei ole ontologisessa argumentissa kyseessä.
Jumalan on joko mahdotonta olla olemassa tai välttämätöntä olla olemassa.
Jos, argumentin vuoksi oletamme nyt ensin että OA on totta, tästä seuraa välttämättömän olion ominaisuuksien mukaan että ei ole olemassa mahdollista maailmaa jossa Jumalaa ei ole. Ei ole mahdollista maailmaa jossa mitään ei ole olemassa.
Jos taas argumentin vuoksi oletamme että ~OA on totta, tämän saavuttaakseen ateistin tulisi näyttää että Jumalan määritelmä on metafyysisesti epäkoherentti. Eli aivan niinkuin esim Craig aina väittelyissään pyytää ateistia tekemään. Tähän ei siis riitä että voimme kuvitella ettei Jumalaa ole olemassa (conceivable) vaan että Jumalan olemassaolo on metafyysisesti mahdotonta, ja tämä tulisi ateistin pystyä näyttämään.
Mutta toki, olet oikeassa että väittelyssä on hyvä antaa OAn 1. premissille tukea kumulatiivisena keissinä. Se vahvistaa OAta entisestään.
(T. Ilari, korjaa jos puhun ihan höpöjä!)
Lisäksi, Lauri, väittäessäsi “tasapeliä”, ajatteletko tosiaan että Jumalan määritelmä on yhtä todennäköisesti koherentti kuin epäkoherentti?
Joona,
“Toki, mutta tieteellisten argumenttien luonteen vuoksi (ei-absoluuttista kuten taas filosofiassa) tätä aineistoa on hyvä kasata niin paljon kuin mahdollista.”
Totta puhut.
Tottakai Jumalan olemassaolo vaikuttaa täysin koherentilta, mutta aivan yhtä koherentilta vaikuttaa Jumalan olemattomuus. Jos muita argumentteja ei oteta huomioon niin minusta tämä on aika selvä tasapeli. Ymmärtääkseni Plantinga ei itsekkään väitä muuta kuin että tämän argumentin perusteella teismi on ihan yhtä älyllisesti oikeutettu kanta kuin ateismikin. Jos haluat sanoa että Jumalattomuus on metafyysisesti mahdotonta, tarvitset tähän jo muita argumentteja.
Tukeakseen ~OAn 1. premissiä (On mahdollista ettei Jumalaa ole olemassa) ateistin on tehtävä tismalleen sama työ kuin OAn 1. premissin tuhoamisessa - näytettävä että Jumalan olemassaolo on metafyysisesti mahdotonta. Nyt säpsähdit, “eikös ateistin pitänyt vain näyttää että se on mahdollista jossain mahdollisessa maailmassa”. Ei - tämä taas johtuu siitä että MGBn määritelmään kuuluu välttämättömyys. Joko Jumalan on mahdotonta olla olemassa, tai välttämätöntä. Jumala on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa, tai ei yhdessäkään.
Väitän siis, että ateisti ei pääse taakastaan tällä OAn negaatiolla.
En tiedä miten tätä voi selkeämmin selittää.
Ah, kiireellä ei pitäisi näitä kirjoittaa. Tuohon edelliseen siis elintärkeä pointti on, että MGBn määritelmä PLUS modaalilogiikan aksiooma S5 aiheuttaa tuon, ei pelkkä MGB.
Voi johtua siitä etten vain tajua vastaustasi, mutta minusta näyttää ettet ollenkaan vastaa esittämääni väitteeseen…
Mieti seuraavaa väitelausetta:
- Jos haluat sanoa, että Jumalattomuus on metafyysisesti mahdotonta, tarvitset tähän jo muita Jumala-argumentteja.
Jos tämä väitelause pitää paikkansa niin silloin Plantingan argumentti YKSINÄÄN johtaa mielestäni tasapeliin. Sinun on joko (mahdollisimman selväsanaisesti) kumottava tämä väitelause tai osoitettava ettei se johda tasapeliin.
Kirjoitat: “Tukeakseen ~OAn 1. premissiä (On mahdollista ettei Jumalaa ole olemassa) ateistin on tehtävä tismalleen sama työ kuin OAn 1. premissin tuhoamisessa - näytettävä että Jumalan olemassaolo on metafyysisesti mahdotonta.”
Huomaa että en ole missään välissä kiistänyt tätä! Olen vain osoittanut että ateisti voi käyttää samaa argumenttia aivan yhtä onnistuneesti: Tukeakseen OAn 1. premissiä (On mahdollista että Jumala on olemassa) teistin on tehtävä tismalleen sama työ kuin ~OAn 1. premissin tuhoamisessa - näytettävä että Jumalattomuus on metafyysisesti mahdotonta.
Ei tämä silti hyödytön argumentti ole. Se ei vain yksinään johda kovin päätähuimaaviin lopputuloksiin.
Kirjoitat:
- Nyt säpsähdit, “eikös ateistin pitänyt vain näyttää että se on mahdollista jossain mahdollisessa maailmassa”. Ei - tämä taas johtuu siitä että MGBn määritelmään kuuluu välttämättömyys.
Kyllä ateistille riittää että hän kumoaa Jumalan vain jossain mahdollisessa maailmassa, koska tämä on sama kuin hän kumoaisi sen kaikissa. Koko argumentti on kuin tunneli jota voi kulkea onnistuneesti molempiin suuntiin.
OAn P1 perustelu = vastata ateistin mahdollisiin kumoajiin että MGB on epäkoherentti konsepti.
~OAn P1 perustelu = perustella että MGB konsepti on epäkoherentti.
Eli tismalleen sama kysymys mitä on pyydetty ateisteja tekemään jo 50 vuotta OA P1 suhteen. Ei MITÄÄN uutta. Miksi edes ajatella tätä argumenttia? Miksi ei suoraan vain yrittää kumota OA P1? Pyydän ateistia tai teistiä joka kieltää OAn näyttämään että MGB on epäkoherentti - tervetuloa yrittämään. Sitä ennen ~OAta ei voi hyväksyä pätevänä argumenttina - saati sitten yhtä vahvana kuin OAta.
Miten ihmeessä näet nämä rinnakkaisina ja yhtä vahvoina?
Mun osalta keskustelu jää tähän - tämä ei ole kovin hedelmällistä. Sääli vain että hyväksyt tuollaisen “nettiateisti”- argumentin pätevänä. Se ei sitä ole - ennenkuin ateisti on kykenevä kumoamaan MGB koherinttiuden, mikä sekin voitaisiin tehdä alkuperäisen OAn yhteydessä.
Kiitos keskustelusta.
Hmm..
Yksi asia jää monilta unholaan koko väittelyssä on se, että en ole huomannut kenenkään määrittelevän sitä, mitä sana “Jumala” tarkoittaa. Tuo sana on konsepti jostain, minkä monet ymmärtävät monella eri tavalla.
Onko tälle sanalle olemassa jotain globaalia taikka universaalia määritelmää jonka enemmistö jakaa keskenään?
Ennen tätä määritelmää ei voida väitellä yhtään mistään.
Miten sinä määrittelisit tämän konseptin/sanan “Jumala”
Hei Jussi!
Craig antoi väittelyssä useaankin otteeseen määritelmän termille “Jumala”, jonka minäkin toistin kirjoituksessani. Eli, filosofisen teismin mukaan sana “Jumala” viittaa konkreettiseen olioon, joka on intentionaalinen kosmoksen ulkopuolinen persoona, joka on tämän lisäksi kaikkivoipa, kaikkitietävä, täydellisen hyvä, ikuinen, metafyysisesti välttämätön sekä ruumiiton universumin luoja ja ylläpitäjä.
Totta kai eri ajattelijoilla on erimielisyyksiä Jumalan käsitteen määrittelyn yksityiskohdissa. Teismin näkökumasta varsin kiistatonta kuitenkin on se, että Jumalan ajatellaan olevan persoonallinen ja täydellinen olio, joka on kaiken itsensä ulkopuolisen olevan kausaalinen syy tai selitys.
Kiitos Ilari. Näitä kaipailinkin : )
Rehellisiä kun ollaan ni sanon etten todellakaan viittiny kaikkea ylläolevaa lukea. Pahoittelen laiskuuttani.
Tulen luultavasti kommentoimaan nuita määritelmiä
kunhan pääsen kiireestä eroon.
Leibniziläisessä ja kalam-kosmologisessa argumentissa ongelmana on kausaliteetin olettaminen kaikkea koskevaksi. Tiedämme, että tyhjiössä syntyy jatkuvasti virtuaalisia partikkeleja ilman mitään syytä. Lane Craig on vastannut tähän sanomalla, että fysikaalinen tyhjiö noudattaa fysiikan lakeja ja siten myös kausaliteettia. Alkuräjähdystä edeltävä tila on kuitenkin myös ollut tietyssä mielessä ”fysikaalinen tyhjiö” ainoastaan ilman aikaa tai avaruutta. Todellista ei-mitään ei voi olla olemassa, sillä silloinhan se olisi olemassaoloa ja ei ei-mitään.
Moraaliseen argumenttiin sanoisin, että absoluuttisen moraalin ilmestymiseen universumiin ei vaadita muuta kuin tarpeeksi kehittyneitä eläimiä. Leijona ei suorita moraalista vääryyttä tappaessaan ihmisiä. Ihmisiä tappava ihminen puolestaan tekee moraalista vääryyttä, koska hän ymmärtää tekevänsä väärin. Mitään muuta ei tarvita. Tietenkin sanojen kuten ”oikein”, ”väärin”, ”hyvä” ja ”paha” merkitykset ovat kontingenttejä ja kulttuurista riippuvaisia. Moraalikäsityksemme kehitystä voisi verrata kuitenkin tieteen tai vaikkapa matematiikan kehitykseen. Tieteessäkin voi olla hetkittäin vääriä käsityksiä, mutta ne kuitenkin korjataan lopulta. Samalla tavalla moraalikäsityksemme edistyy ihmiskunnan ja kielemme kehittyessä. Pari sataa vuotta sitten esimerkiksi USA:ssa ei ymmärretty, että orjuus on väärin. Nyt se ymmärretään.
Ontologinen argumentti puolestaan on pelkkä sanaleikki. Sillä ei ole mitään yhteyttä empiiriseen todellisuuteen, vaan on pelkkää filosofista kieliakrobatiaa.
Tämän lisäksi haluan kyseenalaistaa Lane Craigin määritelmän universumista. Hän määritteli universumin väittelyssä ”aika-avaruudeksi ja kaikeksi sen sisällöksi”. Itse määrittelen universumin kaiken olemassaolon kokonaisuudeksi. Lane Craigin määritelmässä piilee se ongelma, että aika-avaruus on vain ihmismielen luoma intuitiivinen abstraktio. Ensimmäisen kolauksen intuitiomme sai Einsteinin osoittaessa, että aika ja avaruus eivät ole kaksi erillistä asiaa. Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että Einsteinin malli universumista olisi ollut mikään lopullinen totuus. Säieteoriassa hahmotellaan jo 11-ulotteista universumia. Meidän ei välttämättä kannata koskaan tyytyä fysiikan antamiin malleihin universumista, vaan tiedostaa niiden rajallisuus. Ne todella ovat vain fysiikan, eivät metafysiikan malleja, eikä niiden perusteella voi vetää metafyysisiä johtopäätöksiä.
Hei “Butterbean” ja kiitos viestistäsi! Valitettavasti sinun kannaltasi, pidän vastalauseitasi näille teistisille argumenteille varsin heikkoina. Pyrin seuraavassa kertomaan perusteeni:
1. Emme missään nimessä “tiedä”, että “tyhjiössä syntyy jatkuvasti virtuaalisia partikkeleja ilman mitään syytä“. Kvanttityhjiö ei ole, kuten tunnut tietävän, kirjaimellisesti “ei-mitään”, vaan fysikaalinen todellisuus, mikä noudattaa fysiikan lakeja. Näin jokainen partikkeli, joka syntyy spontaanisti kyseisessä tyhjiössä, omaa jonkinlaisen kausaalisen syyn, riippuen kvanttifysiikan erilaisista tulkinnoista. Jos deterministiset tulkinnat pätevät, niin näillä hiukkasilla on determinoivia kausaalinen syy, vaikkemme vielä pystyisikään niitä havaitsemaan. Jos taas indeterministiset tulkinnat ovat tosia, niin silloin virtuaalipartikkeleilla on indeterministisiä syitä. Ja tämä riittää varsin hyvin kosmologisten argumenttien käyttämälle kausaliteetin periaatteelle.
Vetoaminen subatomiseen fysiikkaan vastauksena kosmologisille argumenteille on siis todella heikko vastalause.
2. Jatkat sitten näin: “Alkuräjähdystä edeltävä tila on kuitenkin myös ollut tietyssä mielessä ‘fysikaalinen tyhjiö’ ainoastaan ilman aikaa tai avaruutta.” Tämä väite menee kuitenkin nykyisen kosmologian valtavirtaa vastaan. Standardin big bang teorian mukaan singulariteetti edustaa rajapintaa universumille, jota “ennen” ei kirjaimellisesti ollut olemassa yhtään mitään aineellista. Mallit, jonka mukaan “ennen” alkuräjähdystä olisi ollut olemassa ikuisesti jonkinlainen kvanttityhjiö, ovat hyvin, hyvin ongelmallisia. Bord-Guth-Vilenkin teoreema on vahva argumentti sen puolesta, että aineellisella todellisuudella (mukaanlukien “fysikaalisella tyhjiöllä”) todellakin oli absoluuttinen alku.
Sanot vielä: “Todellista ei-mitään ei voi olla olemassa, sillä silloinhan se olisi olemassaoloa ja ei ei-mitään.” Olen täysin samaa mieltä siitä, että maailman historiassa on aina ollut olemassa jotain. (Joskin sinun perusteesi tälle on hieman hutera.) Mutta, kuten sanottua, aineellinen universumi ei ole ollut aina olemassa, tai siihen suuntaan moderni kosmologia ainakin vahvasti viittaa. Joten, universumilla on oltava jokin aineeton syy. Tämä on eräs vahva peruste olla teisti.
3. Niputat muuten Leibnizlaisen argumentin sekä kalamin yhteen, mutta on hyvä pitää näiden argumenttien käyttämät periaatteet erillisinä. Kalam todellakin käyttää kausaliteetin periaatetta, jonka mukaan kaikella olemassaolonsa aloittavalla on jokin kausaalinen syy. Leibnizlaisen argumentin olettama periaate on kuitenkin hieman erilainen. Siinä kaikilla kontingenteilla olioilla tai tosiseikoilla on jokin selitys. Kalam etsii siis syitä, Leibnizlainen argumentti selityksiä. Kvanttityhjiössä syntyvillä hiukkasilla todellakin on vähintäänkin indeterministinen selitys olemassaololleen. Ja tällainen ”explanation enough” riittää hyvin Leibnizlaiselle argumentille, kuten esimerkiksi John Haldane ja Alex Pruss ovat argumentoineet. Lisäksi, Leibnizlainen argumentti voidaan muotoilla myös ilman tällaista ”riittävän syyn periaatetta”.
Niin, ja vaikka väitteesi, jonka mukaan “ennen” alkuräjähdystä oli olemassa ikuinen “fysikaalinen tyhjiö”, olisikin totta, niin tällä ei silti olisi mitään merkitystä Leibnizlaisen argumentin suhteen. Kyseinen kvanttityhjiö kun olisi kontingentisti olemassaoleva todellisuus, joka kontingenssinsa nojalla vaatisi selityksen, vaikka se olisikin ikuinen.
Kosmologisen argumentin eri muodot on siis hyvä muistaa ja pitää erillään, jos niitä tahtoo tosissaan kritisoida.
4. Moraalisesta argumentista: en näe, miten voit sanoa sekä (A) moraali on absoluuttista, että (B) moraalin perusta on ihmisten psykologia. Jos (B) pätee, niin se johtaa näkemykseni mukaan moraaliseen subjektivismiin ja relativismiin. Mutta silloin et voi samalla tehdä väitettä (A). Jos moraaliset väittämät ovat objektiivisia tosiseikkoja (jos esim. orjuus on objektiivisesti väärin, sanoipa jokin yksilö tai kulttuuri mitä tahansa), niin silloin moraalia ei voida perustaa ihmislajin psykologiaan ja evolutiiviseen kehitykseen. Tällainen perusta johtaa väistämättä relativismiin ja moraaliseen anti-realismiin. Teistisen moraalisen argumentin mukaan (1) jotkut moraaliset väittämät ovat objektiivisia tosiseikkoja ja (2) teismi tarjoaa tälle parhaan meta-eettisen perustan tai selityksen.
5. Kuten kirjoituksessani sanoin, jaan skeptisyytesi suhteessa ontologiseen argumenttiin. Toisaalta, argumentti ei ole niin huono, kuin kommenttisi antaa ymmärtää. Oletko lukenut esimerkiksi filosofi Robert Maydolen artikkelin ontologisesta argumentista?
6. Craigin universumin määritelmän tarkoitus oli tuoda esille se, että ”universumi” tarkoittaa koko fysikaalista todellisuutta. Jos tämä fysikaalinen todellisuus sisältää 11 ulottuvuutta, niin siitä vain (joskin nämä mallit ovat hyvin spekulatiivisia!) Jumala puolestaan on tästä fysikaalisesta todellisuudesta erillinen ei-fysikaalinen olio, joka on luonut universumin itsensä ulkopuolelle. Tämän vuoksi universumi on määriteltävä aineelliseksi todellisuudeksi, eikä ”kaiken olemassaolon kokonaisuudeksi”. Sinun määritelmällesi olisi parempi antaa esimerkiksi nimitys ”oleva” tai vain ”todellisuus”.
Jos taas pitäisit ”universumia” aineellisena todellisuutena ja samalla määrittelisit sen ”kaiken olemassaolon kokonaisuudeksi”, niin silloin tekisit ateismista määritelmällisesti toden! Tämä voisi olla näppärää sinun kannaltasi, mutta valitettavasti filosofia ei ole näin helppoa.
Syyllistyin kyllä virheeseen puhuessani alkuräjähdystä ”edeltäneestä” tilanteesta. Miten alkuräjähdystä voi edeltää jokin tila, jos aikaa ei ollut olemassa? Mitä tämä edes tarkoittaisi? Ei ole mitään mieltä puhua asioista ”ennen” ajan alkamista. Usein kuulee puhuttavan, että ”fysiikan lait hajoavat kun lähestytään alkuräjähdystä”, mutta myös kielemme tuntuu törmäävän seinään, kun yritämme puhua näistä asioista. Kolmiulotteinen avaruus ja lineaarinen aika tuntuvat olevan sisäänrakennettuina ajatteluumme, vaikka tiedämme, että kyseiset mallit universumista ovat yksinkertaisesti vääriä. Mielestäni on merkityksetöntä sanoa, että universumi ei ole ollut aina olemassa, jos aika itse on ollut olemassa vain 13 miljardia vuotta. Olisi väärin sanoa, että universumi ei ollut olemassa 15 miljardia vuotta sitten, koska ”15 miljardia vuotta sitten” on tällä hetkellä tästä universumista puhuttaessa merkityksetön ilmaisu.
En oikein ymmärtänyt tuota perusteluasi, miksi universumi on määriteltävä aineelliseksi todellisuudeksi. ”Jumala puolestaan on tästä fysikaalisesta todellisuudesta erillinen ei-fysikaalinen olio, joka on luonut universumin itsensä ulkopuolelle. Tämän vuoksi universumi on määriteltävä aineelliseksi todellisuudeksi, eikä ”kaiken olemassaolon kokonaisuudeksi”. ” Tässähän on ikäänkuin jo oletuksena, että aineeton Jumala on olemassa, josta aineellinen universumi on erotettava. Näppärä ja teistisen argumentin kannalta hyödyllinen määritelmä.
Pelkkä aika-avaruus voisi olla olemattakin, siis kontingentti ja vaatia selityksen. Olemassaolo puolestaan on välttämätön. Vastaus kuuluisaan kysymykseen: miksi on jotain sen sijaan että ei ole mitään? On yksinkertaisesti: Jonkin olemiselle ei ole vaihtoehtoja. Mitä tällä ”olemattomuudella” voitaisiin edes tarkoittaa?
Käytännössä oma metafysiikkani on kuitenkin seuraavalainen: fyysinen todellisuus ei ole sama asia kuin universumi. Fyysinen todellisuus on vain ihmiseläimen kulttuuriin, tieteeseen ja psykologiaan perustuva kontingentti malli universumista. Universumi puolestaan on välttämätön, kaikki mitä on olemassa ja kaikkien malliemme ulottumattomissa. Tätä sanomatonta, sanoinkuvaamatonta, havaintojen tuolla puolen olevaa absoluuttista todellisuutta voisi kutsua myös ”Jumalaksi”, joka on itämaisissa uskonnoissa myös ”todellinen minä”.
Tämä ”Jumala” on kontingenttien faktojen selittäjä, aivan kuten kristillisessä filosofiassakin, mutta itämaisissa uskonnoissa pidättäydytään antamasta tälle absoluuttiselle todellisuudelle ominaisuuksia, kuten persoonallinen, täydellisen hyvä, mahtavin mahdollinen olio jne. Näin vältetään mm. pahuuden ongelma.
Pidättäydyn kuitenkin kutsumasta itseäni buddhalaiseksi, hinduksi tai taolaiseksi, koska kaikki nämä uskonnot sisältävät myös paljon sellaisia väitteitä, joita en hyväksy. Sanoisin olevani ateisti, jonka maailmankuva on ottanut vaikutteita itämaisesta filosofiasta.
Moraali ilmiönä nousee ihmisen psykologiasta samalla tavalla kuin vaikka matematiikka. Molemmat ovat ihmisten kulttuurin kehittyviä osa-alueita. Aina meillä ei ole ollut olemassa esimerkiksi nollan tai derivaatan käsitteitä. Samalla tavalla emme ole aina tienneet, että orjuus tai kidutus on väärin. Shelly Kagan toi esiin hyviä pointteja väittelyssä Lane Craigia vastaan tästä kysymyksestä. http://www.youtube.com/watch?v=SiJnCQuPiuo
Täytyy kuitenkin nostaa hattua teille apologeetikoille, ymmärrän kyllä, miksi esimerkiksi Dawkins ei halua väitellä Lane Craigia vastaan. Ehkä tämän keskustelun päätteeksi vielä käännyn kristinuskoon ja pelastan sieluni ikuiselta kidutukselta, johon täydellisen hyvä ja lempeä Luoja minut varmasti tuomitsee, jos en ymmärrä hyväksyä hänen poikaansa vapahtajakseni.
Kiitos vastauksestasi! En välttämättä haluaisi ryhtyä pitkään nettiväittelyyn näistä aiheista. Sinun viestisi sisälsi kuitenkin monta seikkaa, johon on vastattava. Vastaan siis argumentteihisi, mutten lupaa, että jatkan tätä keskustelua sen enempää.
1. Ajallisesti ”ennen” alkuräjähdystä ei todellakaan voi olla olemassa mitään. Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi kysyä, että miksi universumi alkoi olemaan tai oliko sillä syytä. Jos sillä oli kausaalinen syy, niin tämä syy oli olemassa kausaalisesti ja ontologisesti ”ennen” alkuräjähdystä, vaikkeikaan ajallisesti.
2. Jos aika ja avaruus aloittivat olemassaolonsa 13,8 miljardia vuotta sitten, niin sitten ne eivät ole olleet olemassa ikuisesti, eikö? Where´s the problem?
Sanot lisäksi ohimennen, että ”Kolmiulotteinen avaruus ja lineaarinen aika tuntuvat olevan sisäänrakennettuina ajatteluumme, vaikka tiedämme, että kyseiset mallit universumista ovat yksinkertaisesti vääriä”. Ohimennen minäkin huomautan, että emme ”tiedä” tätäkään. Neliulotteinen aika-avaruus ja ajan lineaarisuuden kieltäminen ovat vain erään erityisen suhteellisuusteorian tulkinnan seurauksia (Minkowskialaisen tulkinnan). Toisenlainen tulkinta, esimerkiksi neo-Lorentzlainen tulkinta, on täysin yhteensopiva kolmiulotteisen avaruuden ja ajan lineaarisuuden kanssa. Itse asiassa, jos CERNissä tehdyt havainnot valoa nopeammista neutriinoista pätevät, niin tämä on vahva empiirinen todiste nimenomaan Lorentzin tulkinnan puolesta.
Hylkäsitkö muuten ”vastalauseesi” siitä, että virtuaalipartikkeleita syntyy ”ilman mitään syytä”? Jos hylkäsit, niin hyvä homma, sillä kyseessä on yleinen, mutta huono vastalause.
3. Jos määrittelemme universumin aineelliseksi todellisuudeksi, niin emme oleta, että aineeton Jumala on olemassa, vaan jätämme ainoastaan auki tämän mahdollisuuden. Joka tapauksessa, yleisessä terminologiassa sekä tieteessä että filosofiassa ”universumi” tarkoittaa nimenomaan fysiikan tutkimaa aineellista kosmosta – ei ”kaikkea” olevaa.
4. Sanot: ”Pelkkä aika-avaruus voisi olla olemattakin, siis kontingentti ja vaatia selityksen.” Aivan. Tämä on Leibnizlaisen kosmologisen argumentin perusajatus.
Jatkat: ”Olemassaolo puolestaan on välttämätön. Vastaus kuuluisaan kysymykseen: miksi on jotain sen sijaan että ei ole mitään? On yksinkertaisesti: Jonkin olemiselle ei ole vaihtoehtoja. Mitä tällä ”olemattomuudella” voitaisiin edes tarkoittaa?” Niin, mutta koska aineellinen aika-avaruus ei voi olla tämä välttämätön olio, niin kontingentin kosmoksen selittävän välttämättömän olion tulee olla universumin transsendoiva aineeton olio.
5. Metafyysiset näkemyksesi ovat hyvin mielenkiintoisia. Et siis ainakaan ole fysikalisti tai naturalisti. Olemme siis käytännössä samaa mieltä siitä, että on olemassa jokin kontingenteista olioista erillinen välttämätön, absoluuttinen olio tai todellisuus, joka selittää sen, miksi on olemassa kontingentteja olioita. Sinä et tosin halua kutsua tätä todellisuutta persoonalliseksi ja täydellisen hyväksi. Tässä kohtaa viittaisin muihin teistisiin argumentteihin. Kosmologinen argumentti voi tuoda meidät välttämättömän olion olemassaoloon saakka. Tämän olion persoonallisuuden ja hyvyyden puolesta puhuvat puolestaan esimerkiksi teleologinen argumentti hienosäädöstä, moraalinen argumentti sekä argumentti tietoisuudesta. Teismi omaa tässä siis suuremman selitysvoiman kuin ateistinen trassendentalismisi. Sinun teoriasi voi kyllä selittää kontingentin kosmoksen olemassaolon, mutta selittääkö se universumin hienosäätöä, objektiivisia moraalisia faktoja sekä palauttamattoman tietoisuuden emergenssiä?
Väitteisiisi moraalista vastaan samalla tavalla kuin viimeksi. Jos perustat moraalin ihmisen psykologiaan, niin olet sitoutunut relativismiin ja moraaliseen anti-realismiin. Suurin osa filosofeista kuitenkin hylkää moraalisen anti-realismin.
En voi tietenkään tässä alkaa puolustamaan yllä mainitsemiani teistisiä argumentteja enkä myöskään moraalista realismia. Tämä on väärä paikka niinkin vaativalle keskustelulle.
6. En välttämättä kutsuisi itseäni ”apologeetaksi”, koska moni ymmärtää tämän sanan sisältävän negatiivisia vivahteita. Tämä blogi käsittelee filosofisia teemoja yleensä, pääpainona uskonnonfilosofia. Kirjoitukseni ovat siis uskonnonfilosofiaa teistisestä perspektiivistä, ennemmin kuin ”apologetiikkaa”.
7. Lopuksi heität vielä tällaisen helmen: ”Ehkä tämän keskustelun päätteeksi vielä käännyn kristinuskoon ja pelastan sieluni ikuiselta kidutukselta, johon täydellisen hyvä ja lempeä Luoja minut varmasti tuomitsee, jos en ymmärrä hyväksyä hänen poikaansa vapahtajakseni.”
Jos tämä on sinulle argumentti kristillistä teismiä vastaan, niin kehotan uudelleenharkitsemaan sitä. Kristinusko kun ei ole sitoutunut oppiin helvetistä. Helvettiteorioiden lisäksi on olemassa ainakin kolme vaihtoehtoa: annihilationismi (ne, jotka eivät pelastu, kuolevat lopullisesti), universalismi (loppujen lopuksi kaikki pelastuvat) sekä ns. soteriologinen agnostisismi, jonka mukaan emme tiedä, mikä käsitys pelastuksesta on oikeassa. Luin juuri kirjan, joka puolustaa universalismia: Kronenin ja Reitanin God´s Final Victory. ”Ikuinen kidutus” ei siis ole ainoa vaihtoehto kristitylle.
Olen samaa mieltä, nämä väittelyt ovat puuduttavia ja versovat ikäänkuin itsestään uusia väittelynaiheita. En itsekään ole halukas jatkamaan loputtomiin. Yritän tässä vastailla lyhyesti joihinkin kohtiin.
1. ja 2. : Sellaiset sanat kuin ”ikuisuus” tai ”aina” ovat täysin liitoksissa ajan käsitteeseen. Jos aika on rajallinen niin en oikeastaan tiedä, mitä nämä sanat tarkoittavat, ne menettävät merkityksensä. Tieteen käsitys maailmasta kehittyy jatkuvasti. En näe mitään syytä pitää tämän hetkistä mallia absoluuttisena totuutena, vaan kvanttifysiikan ym. teoriat ovat vain käytännössä tosia. Minkowskilaiset tai Lorentzilaiset tai mitkä tahansa tulkinnat ovat siis käytännössä aina vain tulkintoja, vain malleja. Olisi surullista, jos tieteen kehitys ikäänkuin päättyisi meidän aikaamme ja nämä mallit jäisivät lopullisesti voimassa oleviksi. Mitä tulee virtuaalipartikkeleihin, en osaa sanoa. Itse en ainakaan ymmärrä, miksi näitä partikkeleja ilmestyy fysikaalisessa tyhjiössä, mutta ehkä niille on mahdollista antaa joku selitys. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että universumi ei syntynyt mistään filosofisesta ”absoluuttisesta olemattomuudesta” ja tähän tyhjiössä syntyvät virtuaalipartikkelit olivat lähinnä havainnollistava esimerkki.
3. 4. ja 5.:
Esimerkiksi englanninkielinen wikipedia määrittelee ”universen” näin: ”The universe is commonly defined as the totality of everything that exists, including… ” Myös suomenkielinen wikipedia sisältää määritelmäänsä ”kaikkeuden”: ”universumi tarkoittaa avaruuden ja siinä olevan aineen ja energian muodostamaa kokonaisuutta, tai todellisuutta, kaikkeutta.” Täytyy muistaa, ettei edes kosmologian professori Enqvist osannut väittelyssä määritellä universumia. Kysymys ei ole yksinkertainen, mutta se on keskeinen.
Jos määrittelemme universumin vain fysikaaliseksi aika-avaruudeksi ja sen sisällöiksi, puhumme vain tieteellisestä mallista. Emme voi hypätä tästä tieteellisestä mallista metafysiikkaan ja johtopäätöksiin Jumalan olemassaolosta. Tieteellisten teorioiden tekeminen on tiedemiesten hommaa ja jos he eivät koe tarvitsevansa Jumalan käsitettä teorioihinsa, niin sitten he eivät tarvitse sitä. Muutenkin Jumalan sekoittaminen tieteellisiin teorioihin hieman latistaisi Jumalan olemusta. Onko Jumala vain eräänlainen Higgsin bosoni, tieteellinen oletus jolla selitetään fysikaalista maailmaa?
Moraali on edelleen näkemykseni mukaan absoluuttista samalla tavalla kuin matematiikka on absoluuttista. Esimerkiksi henkilö A tulee kulttuurista, jossa tunnetaan imaginääriluvut, henkilö B ei tunne imaginäärilukuja, mutta muuten matematiikan perusteet. A voi selittää B:lle, mitä imaginääriluvut ovat ja mitä hyötyä niistä on ja B voi sitten todeta A:lle, että olet oikeassa. Samalla tavoin voimme saada rationaalisen ihmisen näkemään, miksi kiduttaminen tai orjuus on väärin. Voimme sanoa hänelle esimerkiksi: ” mieti nyt jos itse olisit se kidutettava” jne. Ei tämä mielestäni ole moraalista relativismiä, vaikka ihmisen kielen seuraustahan tämä moraali on.
6. ja 7. Kristillinen filosofia on jo apologetiikankin apologetiikkaa. Pyydellään anteeksi anteeksipyytelyä ja verhotaan se vielä hienompiin vaatteisiin. Vaatteiden alta paljastuu kuitenkin 2000 vuotta vanha aavikkokansan uskomuksien pohjalta koottu ”pyhä kirja”, jossa ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Kaltaisesi älykkäät henkilöt pystyvät kyllä luomaan sanoillaan uskomattoman hienon savuverhon, mutta sisus on silti mätä.
Tämä on ollut kuitenkin hyvä keskustelu ja aion postata tämän kokonaisuudessaan omaan vaatimattomaan blogiini. Varmasti ateistien, minä mukaan luettuna, pitäisi tutustua paremmin vastapuolen argumentteihin, jotta heille ei kävisi väittelyissä siten, kuten vaikka Enqvistille kävi.
Vaikken luvannutkaan enää jatkaa keskustelua kovin pitkään, niin en voi kuitenkaan vastustaa kiusausta vielä tämän kerran…
1. Minulla ei ole mitään vastaansanomista siitä, että tiede kehittyy jatkuvasti, eivätkä nykyiset teoriat välttämättä pidä paikkaansa. Suurin osa teistisistä argumenteista onkin rakennettu vakaan metafysiikan (eikä fysiikan) päälle, jonka vuoksi tällä huomiolla ei ole paljoa relevanssia teismin kannalta. Mutta toisaalta, viisas ihminen ei kuitenkaan jätä huomioimatta aikansa tiedettä. Jos tämän hetken tiede viittaa suuntaan X, niin silloin olisi rationaalista (fallibilisesti) uskoa, että X on hyvin todennäköistä.
Jos siis tämän hetken kosmologia viittaa siihen suuntaan, että fysikaalinen kosmos todellakin aloitti olemassaolonsa, niin silloin on rationaalista (fallibilisesti) uskoa tämän todennäköiseen paikkansapitävyyteen. Ja tämän hetken tiede viittaa nimenomaan siihen, että koko fysikaalinen todellisuus alkoi olemaan, mukaan luettuna kvanttityhjiöt. Jos universumi syntyi siis kvanttityhjiöstä, niin hienoa. Ongelmana on vain se, että kvanttityhjiö itsessäänkin aloitti olemassaolonsa! Kalam kosmologisen argumentin pointti on, että ilman universumin transsendoivaa immateriaalista ensimmäistä Syytä, universumi popsahti esiin absoluuttisesta olemattomuudesta. Mutta kuten itsekin näet, tämä on absurdia. Joten, meidän on postuloitava universumin syyksi immateriaalinen ja ikuinen ensimmäinen syy. Tai ainakin tähän suuntaan moderni kosmologia tällä hetkellä viittaa.
2. Otetaan tämä suomenkielinen määritelmä: ”universumi tarkoittaa avaruuden ja siinä olevan aineen ja energian muodostamaa kokonaisuutta, tai todellisuutta, kaikkeutta”. Aivan – universumi on aineen ja energian muodostama kaikkeus. Tämä on mielestäni oikea määritelmä universumille. Jos Jumala on olemassa, niin silloin Hän ei ole osa ”universumia”, koska Jumala ei muodostu aineesta ja energiasta; Jumala on universumin transsendoiva aineeton olio. Jos Jumalaa taas ei ole olemassa, niin aineen ja energian muodostama kosmos on kaikki, mitä on olemassa.
Voimme siis määritellä universumin kaikeksi fysikaaliseksi todellisuudeksi, sisälsi se sitten minkä (tulevaisuuden) tieteellisen teorian vaatimia entiteettejä tahansa. Tällöin kysymys siitä, että onko olemassa ei-fysikaalisia universumin ulkopuolisia entiteettejä, jää auki. Kuten sanoin, emme voi määritellä ateismia todeksi.
Sanot vielä ohimennen: ”Onko Jumala vain eräänlainen Higgsin bosoni, tieteellinen oletus jolla selitetään fysikaalista maailmaa?” Itse asiassa tämä on mielestäni hyvä analogia. Voimme rationaalisen argumentoinnin yhteydessä pitää Jumalaa eräänlaisena havaitsemattomana ”postulaattina”, jonka tarkoitus on selittää havaittuja faktoja. Teismin mukaan Jumala on paras selitys monille havaituille faktoille. Tämä ei kuitenkaan olisi luonnontieteellinen postulaatti, vaan filosofinen tai metafyysinen. Eikä tämä redusoisi Jumalaa ”pelkäksi” filosofiseksi postulaatiksi, sillä voimme kohdella teismiä tällaisena selityshypoteesina ainoastaan rationaalisen tarkastelun aikana.
3. Moraalista: analogiasi kahdesta eri kulttuurista tulevasta henkilöstä osoittaa mielestäni sen, että sekoitat moraaliset tietoteorian sekä moraalisen ontologian (tai metafysiikan). Se, että mistä tiedämme moraalisia totuuksia, on moraalisen tietoteorian kysymys (esim. ennen ei tiedetty orjuuden olevan väärin, nykyään tiedetään). Mutta on täysin toinen asia kysyä, että minkälaiseen ontologiaan moraalisen totuuden asema maailmassa perustuu. Tämä jälkimmäinen on moraalisen ontologian kysymys. Teistinen moraalinen argumentti käsittelee nimenomaan moraalista ontologiaa. Jos siis moraalirealismi ja objektivismi pätee kosmoksessa, niin minkälainen metafysiikka kykenee selittämään tämän parhaiten? Moraalin ontologinen perustaminen ihmisten psykologiaan ja kulttuuriin johtaa väistämättä, kuten olen jo todennut, moraaliseen anti-realismiin ja relativismiin. Mutta, kuten todettua, tämä on huono paikka alkaa perustelemaan näitä väitteitä sen enempää.
Analogiasi moraalin ja matematiikan välillä on myös mielenkiintoinen. Ne, jotka pitävät matematiikkaa jollakin tapaa absoluuttisena, yrittävät usein perustaa sen ns. platonismiin, jonka mukaan matemaattiset entiteetit ovat välttämättömiä ja abstrakteja olioita. Matemaattiset realistit eivät siis perusta matematiikkaa ihmisen psykologiaan. Minä väitän, että sama pätee moraalin suhteen: on mahdotonta perustaa moraalista realismia ihmisen psykologiaan. (Edelleen, pyydän anteeksi sitä, etten kykene tässä antamaan tarkempia perusteluita!)
4. Jos lopetit edellisen viestisi ”helmeen”, niin tämän kommentin päätät sitten todellisella jalokivellä:
”Kristillinen filosofia on jo apologetiikankin apologetiikkaa. Pyydellään anteeksi anteeksipyytelyä ja verhotaan se vielä hienompiin vaatteisiin. Vaatteiden alta paljastuu kuitenkin 2000 vuotta vanha aavikkokansan uskomuksien pohjalta koottu ”pyhä kirja”, jossa ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Kaltaisesi älykkäät henkilöt pystyvät kyllä luomaan sanoillaan uskomattoman hienon savuverhon, mutta sisus on silti mätä.”
Nice one. Tällä voisi päästä vulgaarien uusateistien top 100 lainauksien joukkoon. Harmi vain, että sinä kirjoitit sen, sillä en pitänyt sinua vulgaarina uusateistina!
Apologetiikka ei muuten tarkoita anteeksipyytämistä. Se tulee kreikankielen sanasta apologia ja tarkoittaa puolustamista. Sinä olet esimerkiksi puolustanut ateistista tai ei-teististä uskomustasi, joten olisit sanan tiukassa mielessä ateistinen apologeetikko. Niin, ja en ole muuten keskustelumme aikana kertaakaan vedonnut yhteenkään ”pyhään kirjaan”, joten pitäisin ennemminkin tätä sinun heittoasi varsinaisena savuverhona.
Lopuksi voisin vielä todeta, että filosofian ja tieteen historia on läpeensä teististä ja kristillistä. Platon ja Aristoteles olivat teistejä, Akvinolainen, Duns Scotus, Leibniz, Locke, Descartes ja Kant kristittyjä. Kristittyjä olivat myös esimerkiksi Newton, Bacon, Galileo ja Kopernikus. Ja kristittyjä ovat nykyään myös sellaiset filosofit kuin van Inwagen, Plantinga, Swinburne ja Adams; sekä sellaiset tieteilijät kuten Isham, Ellis ja Collins. Mikä on pointtini? Yksinkertaisesti se, että on varsin ignoranttia sivuuttaa niinkin merkittävä näkemys kuin kristillinen teismi pelkästään leimaamalla se ”aavikkokansan” järjettömäksi ja ”mädäksi” uskomukseksi. Kuten itsekin sanot, ainoa älyllisesti vastuuntuntoinen keino hylätä teismi, on lukea, miten teistit ovat itse asiassa perustelleet näkemyksiään ja pyrkiä sitten kritisoimaan niitä. Jätetään tuollaiset ”aavikkokansa” kommentit vulgaareille uusateisteille, eikö vain?
Osaatko tiiivstää vähän mitähän argumentteja nuo Kronen ja Reitan antavat universalismille. Annihilaatio-oppi on jossain muodoissa vielä hyväksyttävissä mahdollisena vaihtoehtona, mutta universalismi ei mielestäni ole koskaan mahtunut määritelmällisesti “kristinuskoon”. Universalismi vesittää kokonaan uskon merkityksen. Mutta juuri usko on se mistä kristinuskossa on kysymys.
Moi Lauri! Seuraavassa pitkähkö vastaus kysymyksiisi:
En missään nimessä jaa näkemystäsi siitä, että ilman helvettiä – joidenkin ihmisten ikuista ja tietoista kärsimystä – kristillisen uskon arvo jotenkin “vesittyisi”. ”Usko” tarkoittaa sitoutumista ja luottamista maailmankaikkeuden Luojaan ja todellisuuden täydellisen hyvään perustaan. Miksi ihmeessä sitoutuminen Jumalaan menettäisi arvoaan, jos jotkut ihmiset eivät joutuisi ikuiseen tietoiseen kärsimykseen? Uskon tulisi olla arvokasta siksi, että sitoutuminen universumin täydelliseen hyvään Luojaan on äärettömän arvokasta itsessään – ei siksi, että ilman uskoa joutuisit ikuiseen tietoiseen kärsimykseen. Kronen ja Reitan sanovatkin, että pelastusvene, joka pelastaa kaikki hukkumisen vaarassa olevat, ei ole yhtään sen huonompi, kuin vene, joka pelastaa ainoastaan jotkut.
Lisäksi, universalismi on täysin yhteensopiva näkemyksen kanssa, jonka mukaan ne ihmiset, jotka eivät tee subjektiivista sitoutumista Kristukseen tässä elämässä, joutuvat äärelliseksi ajaksi helvettiin. Universalismin mukaan kukaan ei kuitenkaan ole tässä helvetissä ikuisesti. On mahdollista tehdä subjektiivinen sitoutuminen Kristukseen myös kuoleman jälkeen. Universalismin mukaan kaikki ihmiset hyväksyvät Jumalan pelastuksen enemmin tai myöhemmin. Usko on siis välttämätöntä pelastumisen kannalta myös universalismin näkökulmasta, mutta sen ei välttämättä tarvitse tapahtua tässä elämässä.
Mitä argumentteja Kronen ja Reitan sitten tarjoavat universalismin puolesta? Useitakin. Heidän keskeinen väitteensä on sopivan vaatimaton: että jokin versio universalismista on filosofisesti ja teologisesti mielekkäämpi vaihtoehto, kuin mikään versio helvettiopeista.
Kronen ja Reitan argumentoivat ensiksi, että Raamattu ei ole tässä asiassa yksimielinen. On olemassa ikuista helvettiä puoltavia jakeita, mutta on olemassa myös kaikkien pelastusta puoltavia jakeita. Tämän vuoksi Raamattu ei yksinään kykene päättämään, kumpi näistä näkemyksistä pitää paikkansa. Tarvitsemme siis filosofisia argumentteja.
Tämän jälkeen Kronen ja Reitan antavat ”prima facie keissinsä” universalismille. Mainitsen lyhyesti kaksi argumenttia:
Ensiksi, Jumalan täydellinen hyvyys antaa Hänelle vahvan perusteen pelastaa kaikki rationaaliset olennot. Ja koska tämä on sekä mahdollista että moraalisesti sallittua, niin Jumala lopulta pelastaa kaikki rationaaliset olennot. Myöhemmin kirjoittajat argumentoivat varsin kattavasti, että sekä klassisen että liberaalin helvettiteorian kannattajat eivät ole antaneet riittäviä perusteita kumota tätä yksinkertaista argumenttia. Esim. klassisen helvettiopin mukaan Jumala ei halua pelastaa kaikkia, koska helvetti on rangaistus synnin vakavuudesta. Kronenin ja Reitanin mukaan universalismi ottaa kuitenkin synnin vakavammin kuin helvettioppi, sillä synti on niin vakavaa, että mikään äärellinen rangaistus ei voisi sovittaa sitä. Vain ääretön rangaistus – Jumalan oma sovitustyö – riittää sovittamaan ihmisten synnit. Mutta jos ja kun tämä on tehty, niin ikuista helvettiä ei tarvita. Kristuksen sovitus riittää. Lisäksi ja vielä keskeisemmin, helvettiopin kannattajat joutuvat outoon tilanteeseen. Heidän mukaansa Jumalan vastaus hirvittävään syntiin olisi antaa tämän hirvittävän synnin jatkua ikuisesti omassa luomakunnassaan. Sillä jos jotkut ihmiset viettävät ikuisuuden helvetissä, niin silloin myös synti jatkaa olemassaoloaan ikuisesti, ainakin näiden helvetissä olevien ihmisten sieluissa. Jumalan vastaus syntiin olisi siis antaa synnin jatkaa olemassaoloaan ikuisesti. Tämä on Kronenin ja Reitanin mukaan absurdia. Jumalan “final victory” on lopettaa synti lopullisesti ja pelastaa kaikki, ennemmin tai myöhemmin.
Toiseksi, Jumala saattaa pelastaa kaikki ihmiset niiden tähden, jotka ovat valinneet Kristuksen tässä elämässä. Sillä jos jotkut ihmiset viettäisivät ikuisuuden helvetissä, niin silloin pelastetut viettäisivät ikuista elämää tietäen, että jotkut samaan aikaan kärsisivät helvetissä, ikuisesti. Mutta voiko kukaan viettää ikuisuutta pelastuksessa täydellisessä onnessa samalla tietäen, että jotkut – esimerkiksi oma perheenjäsen – kärsii samalla ikuisesti helvetissä? Kronen ja Reitanin mukaan tämäkin on absurdia. He myös vastaavat lukuisiin vastaväitteisiin, esimerkiksi siihen, että Jumala sulkisi pelastettujen mielestä sen, että jotkut viettävät ikuisuutensa helvetissä.
Kronen ja Reitan antavat myös muita argumentteja, vastaavat yleisiin vastalauseisiin universalismia kohtaan ja kritisoivat sekä klassista että liberaalia helvettioppia. Tämä on todellakin hyvin kattava ja selkeä universalismin puolustus. Thomas Talbottin sanoin, Kronen ja Reitan “may in fact have produced the most complete discussion to date of the relevant philosophical and theological issues. No philosopher or theologian who in the future addresses the issue of universalism will be able to ignore the arguments of this book, and even many parishioners in the pew, however impatient they may be with finely drawn philosophical distinctions, will benefit greatly from it”.
Jos siis joskus haluat opiskella argumentteja universalismin puolesta tarkemmin, niin nimenomaan tätä kirjaa voin suositella.
Lopuksi voisin selventää omaa kantaani tähän asiaan. Vaikka pidän helvettiä hyvin ongelmallisena ja olen sympaattinen universalismille, niin en kuitenkaan sanoisi itseäni universalistiksi. ”Virallinen” näkemykseni voisi olla jotain, mitä Kronen ja Reitan kutsuu ”soteriologiseksi agnostisismiksi”. Sen mukaan emme tiedä, mikä oppi pelastuksesta on totta. En ole myöskään kovin paljon tätä aihetta opiskellut, ja ymmärrän, että tämä saattaa olla varsin vaikea aihe monelle. En siis itse lähtisi vielä mitään positiota puolustamaan. Olen agnostikko tässä suhteessa.
Sen verran kuitenkin voin sanoa, että olen Plantingan kanssa samaa mieltä siitä, mitä hän sanoo universalismista tässä haastattelussa: ”I don´t myself quite believe it, but I don´t disbelieve it either. I think it´s something that a Christian should at least hope for.”
Kiitos huolellisesta vastauksesta! En malta olla vähän kommentoimatta argumentteja. Avainasemassa näyttäisi olevan lähtöoletus toisaalta Raamatusta Jumalan erehtymättömänä sanana (Craig ja tietääkseni myös Plantinga kannattavat tätä), toisaalta kyvystämme arvioida itsellemme kuuluvaa rangaistusta (vrt. joukko lapsenraiskaajia keskustelee keskenään, mikä olisi heille kohtuullinen rangaistus).
1. Uskolla on sekä itseisarvo että välinearvo. Mikäli pelastus ei riipu uskosta, itseisarvo kyllä pysyy mutta välinearvo poistuu. Usko on Jumalan lahja minulle. Vähennän tämän lahjan kokonaisarvoa jos poistan sen välinearvon.
2. Ihmettelen suuresti tuota että Raamatussa olisi universalismia tukevia kohtia. Tiedän että jotkin kohdat voidaan kyllä tulkita annihilaatio-opillisesti.
3. Jumalan täydelliseen hyvyyteen kuuluu sekä oikeudenmukaisuus että rakkaus. Oikeudenmukaisuus vaatii kostoa. Rakkaus puolestaan ehdottaa että ihminen siirtäisi koston Jeesuksen päälle. Voidaan toki filosofisesti keskustella riittääkö ehdottaminen vai pitäisikö täydellisen hyvän olennon pakottaa. Toisaalta voimmeko vaatia Jeesusta kärsimään sietämätöntä kärsimystä myös niiden syntivelasta, jotka eivät edes halua tätä lahjaa!
4. Voidaanko annihilaatiota sanoa äärelliseksi rangaistukseksi, jos henkilö kuolee lopullisesti for ever? Kyllähän se on tavallaan ääretön.
5. Myös annihilaatiosta seuraa että synti katoaa todellisuudesta.
6. Harmittaako pelastuneita helvetissä olevien puolesta? Annihilaatio välttää tämänkin. Klassisessa opissakin esim. N.T. Wright toteaa että helvettiin joutuvat eivät ole enää varsinaisesti ihmisiä. Heidän kadotuksessa olemisensa ei eroa pahojen henkien kadotuksessa olemisesta. Lisäksi taivaassa perheenjäsenesi ei ole sinulle yhtään rakkaampi kuin kuka tahansa ihminen joka on ihminen.
7. Jeesuksen puheista tulee varsin hassunkurisia jos “hänen omansa” erillisenä joukkona onkin todellisuudessa pelkkää hölyn pölyä. Entä kaikki ne kohdat joissa kadotusta sanotaan “ikuiseksi”? (annihilaatio-opillisesti tämä voidaan tosin tulkita “lopulliseksi”)
Minusta näyttää Raamatun valossa siltä että kadotukseen sisältyy (1) ainakin jokin määrä kärsimystä (tekojen mukaan, mahdollisesti ajallinen) ja (2) ikuinen ero Jumalan rakkaudesta (tietoisessa tilassa tai annihilaation kautta). Itse olen agnostinen näiden rajojen sisäpuolella. Agnostisismi on kyllä välillä hienoa, mutta voi joskus laiskistuttaa ajattelua
“Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.” Luuk.16:26
Niinkuin mainitsinkin, en halua lähteä puolustamaan universalismia enkä Kronenin ja Reitanin antamia argumentteja sen enempää. Jätän siis vastaamatta ajatuksia herättäviin pointteihisi.
Kronenin ja Reitanin kirjan päätarkoitus oli muuten puolustaa universalismia nimenomaan helvettioppeja vastaan. Esim. argumentti siitä, että Jumala haluaisi synnin jatkavan olemassaoloaan ikuisesti, pätee tietenkin vain helvettioppeja, ei annihilaatiota, vastaan.
Pidän itse asiassa sekä annihilaatiota että universalismia filosofisesti mielekkäämpänä näkemyksenä kuin helvettioppeja. Mutta sitten toisaalta, jotkut Jeesuksen vertaukset kuitenkin tuntuvat vahvasti puoltavan helvettikäsitystä, niinkuin mainitsitkin. Siksi tämä kysymys onkin niin vaikea. Pidänkin helvetin ongelmaa kenties suurimpana kristillisen teologian probleemana. Ja koska en ole löytänyt siihen vielä tyydyttävää ratkaisua, niin pysyn “virallisesti” agnostikkona, toistaiseksi.
Rajoistasi (1) ja (2) sanoisin lyhyesti sen verran, että hyväksyn ensimmäisen täysin, mutta en ole niinkään varma toisesta (ts. universalismi on mielestäni avoin vaihtoehto kristitylle).
Ja vielä lopuksi, vaikka juuri sanoinkin, etten lähde vastaamaan pointteihisi, niin vastaanpa kuitenkiin kohtaan 2! Sinun mukaasi Raamatussa ei ole universalismia tukevia kohtia. Kronen ja Reitan ovat eri mieltä. He luettelevat seuraavat Raamatunkohdat:
Val. 3:22 ja 3:31-33: “Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. . . Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi. Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa. Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.”
Joh. 12: 30-32: “Silloin Jeesus sanoi: ‘Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.’”
Room. 5: 18-19: “Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.”
Room. 11: 32: “Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.”
1. Kor. 15: 22: “Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.”
Kol. 1: 19-20: “Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.”
Nämä jakeet tukevat sinällään selvästi universalismia. Totta kai ne voidaan tulkita myös eri tavalla. Mutta universalisti voi puolestaan ottaa nämä jakeet siten, kuin ne on luontevinta ottaa, ja tulkita sitten erilaiset helvettijakeet “eri tavalla”. Pointti on kuitenkin se, että Raamattu ei ole yksimielinen tässä suhteessa.
Lainaamastasi Luuk. 16:26 -jakeesta Kronen ja Reitan taas sanovat, että tässä kohdassa ei milloinkaan todeta, että tämä tila kestäisi ikuisesti. Sen mukaan kyseistä “suurta juopaa” ei voida ylittää, silloin kun tämä juopa on paikallaan. Mutta siinä missään ei lue, että tuo juopa olisi paikallaan ikuisesti. Ne, jotka väittävät niin, lukevat rivien välistä.
Joka tapauksessa, Kronen ja Reitan myöntävät, että on olemassa helvettia tukevia jakeita (esim. Matt. 25: 31-46; Luuk. 13: 23-28; Ilm. 14: 9-11) . Heidän mukaansa ne eivät kuitenkaan ole ratkaisevia, varsinkin kun otetaan huomioon myös universalismia tukevat jakeet sekä filosofiset argumentit.
Hyvä tietää nuokin kohdat. Tämä on kyllä tosiaan filosofisesti erittäin mielenkiintoinen aihe. Subjektiivinen mielipiteeni on että ensimmäinen kohta ei kuitenkaan puhu lainkaan kadotuksesta/pelastuksesta ja kaikki loput perustuvat ainoastaan sanan “kaikki” merkitykselle. (Ketkä kaikki? Tämä selviää ainoastaan evankeliumin/kirjeen kokonaiskontekstista. Viestinnässä merkitykset virtaavat suuremmista yksiköistä pienempiin.) Raamatun tulkintaa pohtiessa on hyvä muistaa, että jos on valmiiksi päättänyt mitä kantaa edustaa, löytyy Raamatusta varmasti kohtia jotka voidaan tulkita tätä kantaa tukeviksi. Näin ei kuitenkaan saavuteta totuutta kovin tehokkaasti.
Tämäkin on muuten aika kiperä universalismin kannalta: “Niin, Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt.” Mark.14:21/ Matt.26:24. Olisikohan tuo “juopa” sittenkin ikuinen…
Rajaa (2) puolustan kohdilla joissa käytetään sanaa “ikuinen”. Samaa sanaa käytetään myös taivasvaihtoehdosta.
“Raamatun tulkintaa pohtiessa on hyvä muistaa, että jos on valmiiksi päättänyt mitä kantaa edustaa, löytyy Raamatusta varmasti kohtia jotka voidaan tulkita tätä kantaa tukeviksi.”
Aivan niin. Sama kuitenkin pätee jokaiseen kantaan, myös helvettioppeihin ja annihilaatioon. Mitä perusteita meillä esimerkiksi olisi rajoittaa sanaa “kaikki” vain tiettyyn ryhmään, jos meillä ei olisi jo ennestään anti-universalistisia olettamuksia? Parhaana esimerkkinä kenties tuo Room. 5:18-19:
Tässä samaa kreikankielistä “kaikki” -sanaa käytetään kuvaamaan sekä kaikkien ihmisten syntisyyttä että kaikkien ihmisten pelastumista. Väittäisin, että ainoa “luonnollinen” tapa lukea tämä jae olisi universalistinen.
Kronenin ja Reitanin pointti on kuitenkin ollut, kuten olen jo maininnutkin, että Raamatusta löytyy sekä ikuista kadotusta että universalismia tukevia yksittäisiä jakeita, ainakin jos nämä jakeet luetaan eristyksissä. Pelkkä “helvettijakeen” tai “universalismijakeen” lainaaminen ei siis riitä, sillä molemmat puolet voivat pelata tätä peliä. Tarvitsemme jotain lisää.
Että mä rakastan tätä Raamatusta argumentointia
Kaikkien Raamattujen kanteen pitäisi kirjoittaa, että tulkinta omalla vastuulla. Ei tässä auta taas muuta kuin julistaa vain kaikki vastaväittäjät pannaan 
Yale-filosofi Keith De Rosella on muuten mielenkiintoinen universalismia puolustava juttu täällä. Hän on hieman eri mieltä sinun kanssasi siitä, etteikö Raamattu tukisi universalismia:
T. Ilari, kirjoitit: “Tämä on eräs vahva peruste olla teisti.”
Mistä lähtien pelkkä usko ei olekaan ollut riittävä peruste olla teisti? Tällaistenkin kommenttien perusteella ei näytä yhtään väärältä se ajatus, että varsinkin moderni tiede on ajanut tämän “jumalkäsitteen” melko ahtaaseen tilaan. Vaikka nämä filosofiset silmänkääntötempuiksikin kutsutut argumentit olisivatkin loogisesti päteviä, ymmärtääkseni niiden premissit nojaavat vahvasti pohjimmiltaan intuitioon ja tunteisiin. Tiede on kuitenkin ajan saatossa kerta toisensa jälkeen osoittanut, miten jotkin asiat vain toimivat nimenomaan intuition vastaisesti. Ovatko parhaat argumentit ja osoitukset Jumalan olemassaolon puolesta ainoastaan filosofisia? Selviääkö totuus Jumalasta siis pelkän viisastelun, eikä niinkään tutkimuksen avulla? Eikö Jumalan olemassaolo ole liian suuri kysymys päätettäväksi vain dialektiikan keinoin?
Olen kuullut sanottavan, että tiede on paljastanut jatkuvasti enemmän sitä, mitä Jumala ei ole. Lieneekö filosofia sitten se, mitä enää on jäljellä. Tiede näyttää selittävän maailmankaikkeuden jo niinkin hyvin, että pelkkä usko ei enää vakuuta kovin montaa, vaan todisteluja on haettava tueksi muualta. Ainakin sikäli olen Enqvistin puolella, että tuo Jumalan määritelmä on edelleenkin mieletön. Nimittäin jos Jumala määritellään transsendentaaliseksi eli havaintokokemuksemme ja jopa käsityskykymme ylittäväksi, aineettomaksi, täysin fysikaalisten lakien ja maailmankaikkeuden ulkopuolella olevaksi, niin kuinka se voisikaan olla mitään muuta kuin jotakin filosofista savuverhoa (kuten eräs kirjoittaja jo aiemmin totesi) puhtaalle uskolle? Eihän tuollaista voida koskaan luotettavasti tutkia. Niin Craiginkin argumentit törmäävät lopulta uskoon, ongelma vain on tieteellisestä näkökulmasta katsottuna siinä, että jotakin tiettyä ajatusta pidetään jo ennakkoon oikeana, eikä se tule muuttumaan. Toisin kuin tieteellinen ajatus (Enqvistin esimerkki pimeästä energiasta), jonka muuttaa todisteet.
Ymmärtääkseni nimenomaan tätä Enqvist haki, kun hän useaan kertaan halusi kuulla vaihtoehtoisia selityksiä Jumalalle sekä vielä tarkemmin sitä evidenssiä, joka saisi Craigin luopumaan uskostaan. Craigin vastauksessaan tarjoamat vaihtoehtoiset tai Enqvistin sanoin “toiseksi parhaat selitykset” jäivät lopulta sille tasolle, että Craig vain toisti yhä uudelleen jo kertomansa argumentit ja vaati niiden kumoamista. Mutta emme kuulleet ainuttakaan sellaista evidenssiä, joka saisi Craigin luopumaan uskostaan. Eli kuten jo sanoin, Craigin maailmankuva ei ole logiikan tai todisteiden varassa. Craigin maailmankuva ei ole hänen “pettämättömän filosofiansa” ansiota, jos tuollaista evidenssiä hän ei kykene edes kuvittelemaan. Eikä kenenkään uskoa voida koskaan järjellisesti kumota, kuten osoittaa jo tuo Jumalan määritelmänkin mielettömyys.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vielä pitkästikin lisää, mutta Craigin (nyt jo väsyneet) argumentithan ovat olleet jo pitkään tiedossa (vastaväitteineen) ympäri internettiä, eivätkä ne edelleenkään vakuuta muita kuin niitä, jotka haluavat uskoa.
http://santtuma.blogspot.fi/2012/04/william-lane-craig-vs-kari-enqvist.html
Tuollakin kommenteissa on pitkä keskustelu itse argumenteista.
jez,
koska kommenttisi sisälsi niin monta (yleistä) väärinymmärrystä vieläpä jokseenkin ylimieliseen sävyyn, niin vastaan pitkähkösti. En kuitenkaan tule jatkamaan tätä keskustelua tämän enempää.
1. Kysyt: ”Mistä lähtien pelkkä usko ei olekaan ollut riittävä peruste olla teisti?”
Uskomuksilla voi olla useita oikeutuksen lähteitä. Joillekin voi riittää auktoriteetin sanaan tai omaan voimakkaaseen kokemukseen perustuva usko. Mutta toiset tarvitsevat argumentteja ja evidenssiä. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
2. Näkemys, jonka mukaan luonnontieteet olisivat jotenkin ”ajaneet” Jumalan johonkin ”nurkkaan”, ja että mitä enemmän empiirinen tiede saa asioita selville, sitä vähemmän tarvitsemme Jumalaa, perustuu yksinkertaiselle väärinymmärrykselle. Tiede ja teismi eivät ole kilpailevia selitysmalleja, vaan toisiaan tukevia. Tiede on loistava asia, mutta sillä on rajansa; teismi metafyysisenä selityksenä jatkuu siitä, mihin tieteen selitysala päättyy. Esimerkiksi, tiede olettaa, että on olemassa kontingentti maailma, joka on stabiili, säännönmukainen ja ymmärrettävissä oleva, ja että on olemassa tietoisia ihmisiä, jotka kykenevät tutkimaan tätä maailmaa. Koska tiede olettaa nämä seikat, se ei kykene periaatteessakaan selittämään niitä. Teismi tarjoaa sitten filosofisen selityksen näille tieteen ennakko-ehdoille. Toisin sanoen, teismi kykenee tarjoamaan selityksen sille, miksi tiede kykenee selittämään niin hyvin monia asioita. Teismi on siis perimmäinen tai ultimaalinen selitys sille, että on olemassa fysikaalinen kosmos, jota tiede onnistuneesti tutkii.
Analogia: kemistit kykenevät selittämään täydellisesti Rembrandtin Yövartion kemiallisen koostumuksen. Ovatko he näin ”ajaneet” Rembrandtin ”nurkkaan”? Koska pystymme antamaan luonnontieteelliset selitykset tämän maalauksen koostumuksesta ja rakenteesta, emmekö enää tarvitse ultimaalista selitystä sille, miksi tuo maalaus on ylipäänsä olemassa ja mistä se on tullut olemaan, ensi sijassa?
3. Kommentistasi paistaa läpi ajatus, jonka mukaan luonnontieteelliset argumentit olisivat jotenkin huomattavasti arvokkaampia kuin filosofiset. Tämä ei kuitenkaan ole tieteellinen pointti, vaan tieteistinen. Empiirinen tiede ja filosofia eivät ole kilpailijoita, vaan toisiaan tukevia aloja, jotka tutkivat eri laatuisia ilmiöitä. Tiede ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti yhtään arvokkaamman tiedon antaja. Pätevä filosofinen argumentti ei ole ”ainoastaan filosofinen” argumentti, vaan hyvä argumentti. Luonnontieteiden nostaminen tiedon monopolin asemaan on ainoastaan epäoikeutettua skientismiä.
4. Näkemys, jonka mukaan empiirisesti verifioimattomat lauseet ovat mielettömiä, oli 1900 -luvun alkupuolella vallinneen loogisen positivismin väite, joka on sen jälkeen yksimielisesti hylätty. Emme kykene suoraan havainnoimaan tieteen teoreettisia entiteettejä, historiallisia väitteitä tai monia muita asioita. Emme kykene myöskään havainnoimaan lauseen vain empiirisesti verifioitavat lauseet ovat mielekkäitä totuusarvoa, jonka vuoksi tämä periaate on itsensä kumoava. Se, että Enqvist vetosi jo vuosikymmeniä sitten hylättyyn, itsensä kumoavaan epistemologiaan, kertoo ainoastaan sen, kuinka pihalla jotkut nykytiedemiehet ovat oman erikoisalansa ulkopuolella tapahtuvista asioista.
Jumala on eräällä tavalla teoreettinen postulaatti, kuten esimerkiksi kvarkit ja elektronitkin. Emme voi havaita mitään näistä suoraan, mutta niiden olemassaolon puolesta on epäsuoraa evidenssiä. Postuloimme Jumalan selittämään kosmoksen olemassaoloa ja järjestystä, koska sen avulla pystymme selittämään monia ilmiöitä, mitä emme muuten pystyisi selittämään.
5. Toteat vielä: ”Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vielä pitkästikin lisää, mutta Craigin (nyt jo väsyneet) argumentithan ovat olleet jo pitkään tiedossa (vastaväitteineen) ympäri internettiä, eivätkä ne edelleenkään vakuuta muita kuin niitä, jotka haluavat uskoa.”
Ehkä sinä olet tutustunut teistiseen luonnolliseen teologiaan vain netin kautta, mutta koska netti sisältää varsin kyseenalaista materiaalia, niin en itse perustaisi tietojani sen varaan. Teistisillä argumenteilla on pitkä ja maineikas historia ja niistä käydään jatkuvasti keskustelua akateemisissa julkaisuissa ja kirjoissa. Nämä eivät siis ole ”Craigin” argumentteja, eikä ”internetti” ole se oppinein kanava saada tietoa näiden argumenttien ympärillä käydyn keskustelun nykytilasta. Analyyttinen uskonnonfilosofia sisältää tällä hetkellä valtavan määrän keskustelua teistisistä luonnollisen teologian argumenteista; kts. esim. Swinburnen The Existence of God sekä Craigin ja Morelandin toimittama Blackwell Companion to Natural Theology teistisestä perspektiivistä; ja vaikka Mackien The Miracle of Theism sekä Oppyn Arguing About Gods ateistisesta näkökulmasta. Jos siis luulet olevasi oikeutettu leimaamaan esimerkiksi Platonin, Aristoteleen, Al-Ghazalin, Akvinolaisen, Leibnizin, Locken, Swinburnen, Prussin, Craigin ja monien muiden puolustamat teistiset argumentit ”väsyneiksi” ja vakuuttamattomiksi, niin älä nyt sentään perusta tätä arvioitasi ”internetin” varaan.
Kiitos nyt ainakin yhdestä vastauksestasi. Haluan vielä tarkentaa muutamaa asiaa.
“Uskomuksilla voi olla useita oikeutuksen lähteitä. Joillekin voi riittää auktoriteetin sanaan tai omaan voimakkaaseen kokemukseen perustuva usko. Mutta toiset tarvitsevat argumentteja ja evidenssiä. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.”
Tuo erottelu onkin hyvä tehdä. On olemassa oikeutettuja ja oikeuttamattomia uskomuksia. Esimerkiksi uskomus, että Aurinko nousee taas huomenna, on verifioitavissa oleva tosi uskomus. Henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva usko ei sitä ole. Mutta tuollainen erottelu teismin sisällä on hyvin mysteeristä. Miten voi olla niin, että jollekulle riittää kokemukseen perustuva usko, kun taas jollekulle muulle se ei riitä? Onko joiltakin ihmisiltä kielletty pääsy noihin samoihin kokemuksiin? Pakottaako Jumala tiettyjen ihmisten ponnistelemaan enemmän vakuuttuakseen?
“Tiede ja teismi eivät ole kilpailevia selitysmalleja, vaan toisiaan tukevia.”
Ilahduttavaa, että et näe niitä kilpailevina. Moni teisti on siitäkin eri mieltä. Mutta mitä tarkoittaakaan käytännössä se väite, että ne ovat toisiaan tukevia? Se on historiallisesti aina tarkoittanut sitä, että teismi joutuu “tukemaan” tiedettä tai mukautumaan siihen. Tulkintoja muutetaan uusien löydösten valossa. Milloinkaan ei kristinusko ole tuonut tieteen piiriin mitään hyväksyttyjä selityksiä tai lähtökohtia, vaan useinkin tiede on nimenomaan osoittanut kristilliset näkemykset maailmankaikkeudesta virheellisiksi. Aina kun tiede ja teistiset selitykset ovat joutuneet törmäyskurssille, teismi on ollut heikoilla.
“Tiede on loistava asia, mutta sillä on rajansa; teismi metafyysisenä selityksenä jatkuu siitä, mihin tieteen selitysala päättyy.”
Jos tiede ei jotakin pysty selittämään juuri nyt, se ei johda siihen, että teismi tai uskonnot pystyvät. Ja tosiasiassa tällä hetkellä kumpikaan meistä ei voi tietää, mihin tieteen selitykset päättyvät, koska tutkimukset eivät ole missään umpikujassa, ainakaan vielä. Minun ymmärtääkseni teismi ei edes selitä mitään, vaan tekee yhden ylimääräisen oletuksen, josta emme itse asiassa mitään tiedä ja jota ei voi tutkiakaan. Todellinen selitysvoima siis jää olemattomaksi, koska ymmärryksemme ei kasva Jumalasta puhuttaessa. Jos metafysiikkaa ei selitetä loogisin tai havaintoihin perustuvin keinoin, se jää Jumalan tavoin mielettömäksi kysymykseksi.
“Esimerkiksi, tiede olettaa, että on olemassa kontingentti maailma, joka on stabiili, säännönmukainen ja ymmärrettävissä oleva, ja että on olemassa tietoisia ihmisiä, jotka kykenevät tutkimaan tätä maailmaa. Koska tiede olettaa nämä seikat, se ei kykene periaatteessakaan selittämään niitä. Teismi tarjoaa sitten filosofisen selityksen näille tieteen ennakko-ehdoille.”
Voimme olettaa, että maailma on välttämättä olemassa, tai sitten että se ei ole. Tiede voi lähteä jommasta kummasta perusoletuksesta. Teismissä tehdään aina yksi ylimääräinen oletus lisää, joka kuten on jo selväksi tullut, ei todellisuudessa lisää ymmärrystämme.
Analogiastasi sen verran, että kysymys, miksi maalaus on ylipäätään olemassa, on triviaali. Voimme antaa selityksen sen synnystä, aivan kuten maailmankaikkeuden synnyllekin on olemassa selitys. Emme vain ole sitä täysin tyydyttävästi vielä löytäneet. Mutta jälleen kysymys “miksi maailmankaikkeus on olemassa?” on triviaali. Selitys kyllä löytyy, syytä ei välttämättä.
Kolmoskohtasi näyttäisi olevan osaltasi vain retoriikkaa. Nimittäin tuollaisia termejä käytetään lähes yksinomaan halventavaan sävyyn. En ole tarkoittanut, että tieteenalat kilpailevat ja että jotkin tulisi sulkea pois. “Hyvä argumentti on hyvä argumentti”, tautologisestikin niin mutta kuinka pitkälle tuollaisella päästään ja miksi niihin kannattaisi luottaa? Hyväkin argumentti voi osoittautua lopulta virheelliseksi, varsinkin kun sen tueksi ei esitetä mitään aineellista evidenssiä. (Ja Craigin argumenttien premissit eivät ole kestäviä, ks. aiemmin antamani linkki.) Muiden muassa Stephen Hawking taisi aivan oikein kysyä, että missä mielessä filosofia on ajanut tiedettä eteenpäin varsinkin nykyaikana?
Minä ymmärsin Enqvistin pointin havainnoista ja logiikasta sillä tavalla, että koska tieteen havainnot (etenkin kvanttimekaniikassa) ovat olleet monesti hyvinkin intuition vastaisia, meidän tulee miettiä tarkkaan, mihin luotamme. Kaikki asiat vain eivät aina noudata omien ajatustemme ja intuitiomme perusteita.
“Jumala on eräällä tavalla teoreettinen postulaatti, kuten esimerkiksi kvarkit ja elektronitkin. Emme voi havaita mitään näistä suoraan, mutta niiden olemassaolon puolesta on epäsuoraa evidenssiä.”
Mitä epäsuoraa evidenssiä on Jumalan olemassaolosta? Vastaukseksi ei kelpaa Craigin tai muiden filosofiset viisastelut, koska kvarkit ja elektronit eivät ole viisastelua, vaan todellisuutta.
“Postuloimme Jumalan selittämään kosmoksen olemassaoloa ja järjestystä, koska sen avulla pystymme selittämään monia ilmiöitä, mitä emme muuten pystyisi selittämään.”
Tämä kuulostaa vahvasti ns. Aukkojen Jumalalta. Eli sinne, missä tiedoissamme on aukko, laitetaan Jumala. Mutta jälleen kerran, miten ymmärryksemme todella kasvaa, kun teemme ylimääräisen, havaintomaailmamme ulkopuolella olevan oletuksen Jumalasta? Missä sen selitysvoima on? On aivan väärin olettaa, että Jumalan on ikään kuin jonkinlaisen luovutusvoiton seurauksena täytettävä selitysten aukot.
“Nämä eivät siis ole ”Craigin” argumentteja, eikä ”internetti” ole se oppinein kanava saada tietoa näiden argumenttien ympärillä käydyn keskustelun nykytilasta.”
Aivan, olisi ehkä pitänyt muotoilla, että “Craigin esittämät argumentit”. Craig ei olekaan tuonut nähdäkseni mitään uutta jumalkeskusteluun, vaan tuota samaa intuitioon ja tunteisiin vetoavaa filosofista “viisastelua” on pyöritelty keskusteluissa vuosikaudet, eivätkä ne ole vakuuttavia vastauksia tarjonneet.
Mutta on toistettava se, että Craig ei ole kyennyt esittämään minkäänlaista (Enqvistinkin peräänkuuluttamaa) kuviteltuakaan evidenssiä, joka pakottaisi hänet luopumaan uskostaan. Argumentit jäävät siitäkin syystä ontoiksi ja usko on vain puettu jonkinlaisen sofismin kaapuun.
“kts. esim. Swinburnen The Existence of God”
Tämähän on juurikin se Swinburne, joka eräässä paneelikeskustelussa yritti oikeuttaa holokaustin sillä perusteella, että se oli juutalaisille loistava tilaisuus olla rohkeita ja jaloja. Mainitsemassasi kirjassakin on samankaltainen, Hirosimaa koskeva kommentti: “Suppose that one less person had been burnt by the Hiroshima atomic bomb. Then there would have been less opportunity for courage and sympathy …”
Melkoisen irvokasta teologiaa.
“Jos siis luulet olevasi oikeutettu leimaamaan esimerkiksi Platonin, Aristoteleen, Al-Ghazalin, Akvinolaisen, Leibnizin, Locken, Swinburnen, Prussin, Craigin ja monien muiden puolustamat teistiset argumentit ”väsyneiksi” ja vakuuttamattomiksi, niin älä nyt sentään perusta tätä arvioitasi ”internetin” varaan.”
Ainakaan heidän argumenttinsa eivät ole vakuuttavia siitä syystä, että (osa heistä) on historiallisesti merkittäviä henkilöitä ja omaavat jonkinlaisen auktoriteetin. Jo se seikka, että samoja argumentteja on pyöritelty iät ja ajat, kertoo siitä, etteivät ne ole onnistuneet vakuuttamaan avomielisiä kyselijöitä, vaan ainoastaan ne, jotka haluavat uskoa.
“Voimme olettaa, että maailma on välttämättä olemassa, tai sitten että se ei ole. Tiede voi lähteä jommasta kummasta perusoletuksesta. Teismissä tehdään aina yksi ylimääräinen oletus lisää, joka kuten on jo selväksi tullut, ei todellisuudessa lisää ymmärrystämme.”
Kastan lusikkani soppaan, vaikka en suuri teistisen filosofian tuntija olekaan. Käsittääkseni ainakin Swinburnen mukaan teismin voima on siinä, että yhdellä yksinkertaisella oletuksella voidaan selittää monia muutoin erillisiltä näyttäviä ilmiöitä, kuten esimerkiksi tietoisuus, moraali, olemassaolo sinänsä ja aika-avaruuden olemassaolo. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, teismillä ilmeisesti olisi aitoa selitysvoimaa.
“Tämähän on juurikin se Swinburne, joka eräässä paneelikeskustelussa yritti oikeuttaa holokaustin sillä perusteella, että se oli juutalaisille loistava tilaisuus olla rohkeita ja jaloja.”
Teodikean ongelma ja divine hiddenness -ongelma taas näyttävät heikentävän teismin selitysvoimaa; ainakin kristillisestä teismistä voidaan johtaa väitelauseita, jotka havaintojen perusteella näyttävät epätosilta.
“Kastan lusikkani soppaan, vaikka en suuri teistisen filosofian tuntija olekaan. Käsittääkseni ainakin Swinburnen mukaan teismin voima on siinä, että yhdellä yksinkertaisella oletuksella voidaan selittää monia muutoin erillisiltä näyttäviä ilmiöitä, kuten esimerkiksi tietoisuus, moraali, olemassaolo sinänsä ja aika-avaruuden olemassaolo. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, teismillä ilmeisesti olisi aitoa selitysvoimaa.”
Missä mielessä tuo oletus oikeastaan onkaan yksinkertainen? Joka tapauksessa se on ylimääräinen. Ja kuten saatat tietää, tieteellisten periaatteiden yksi nyrkkisäännöistä on ns. “Occamin partaveitsi”, joka osoittaa, että teorioista yksinkertaisin tai vähiten entiteettejä postuloiva on todennäköisimmin tosi. Ilmiöt voivat kenties näyttää jotenkin erillisiltä, mutta se johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että emme vielä tiedä kaikkea. Älä siis sorru aiemmin mainitsemaani aukkojen jumalaan. Voit toki luetella ne asiat, “mitkä” teismillä halutaan selittää, mutta selityksen on myös kyettävä vastaamaan kysymykseen “miten”. Mielettömästi määritelty Jumala ei siihen ymmärtääkseni kykene alkuunkaan.
En itsekään kannata teismiä, joten en käy kummemmin puolustamaan Swinburnen tai muiden teistien näkemyksiä. Pointtini on, että teismiä ei voi pitää lähtökohtaisesti huonona selityksenä, vaan teistien argumentit tulee arvioida kukin erikseen. Tässä keskustelussa olen ollut havaitsevinani jonkinlaista kaikkien teististen argumenttien halveksuntaa yhtenä könttänä ja lähtökohtaisesti. Tämä ei ole mielestäni rakentava lähestymistapa.
Tällä hetkellä kukaan ei käsittääkseni osaa vastata esimerkiksi kysymykseen “miksi ylipäänsä mitään on olemassa?” Jos teistit löytävät vastauksen, hyvä niin. Jos tiede löytää vastauksen, hyvä niin. Käsittääkseni mainituista tahoista kumpikaan ei ole edennyt edes lähelle vastausta, joten lienee vaikea ennakoida, mistä vastaus lopulta löytyy. Tai sitten vastaus ei ole periaatteessakaan ihmisen löydettävissä.
jez kirjoitti: Älä siis sorru aiemmin mainitsemaani aukkojen jumalaan.
Kuten yritin tuoda esille, teistiset argumentit ottavat lähtökohdikseen sellaiset ilmiöt, jotka empiirinen luonnontiede olettaa ja näin ei periaatteessakaan kykene selittämään (esim. maailman ja luonnonlakien olemassaolo ylipäänsä). Tämän vuoksi on periaatteellisesti mahdotonta, että teististen argumenttien olettamille ilmiöille saataisiin joskus luonnontieteellinen selitys. Tästä syystä teistiset argumentit eivät ole “aukkojen jumala” -argumentteja. Voit olla eri mieltä niiden pätevyydestä, mutta et voi järkevästi ja reilusti syyttää niiden olevan god of the gaps argumentteja, jos ymmärrät ne oikein.
Aukkojen jumala -tyyppinen selvästikin huono argumentti on siis muotoa “tiede ei ole vielä antanut naturalistista selitystä ilmiölle P, joten postuloidaan Jumala sen selittäjäksi”. Kunnollinen teistinen argumentti on puolestaan muotoa “ilmiölle P ei voida antaa periaatteessakaan tieteellistä selitystä, jolloin esiin nousee kysymys siitä, onko sillä minkäänlaista selitystä; on perusteltua argumentoida, että filosofinen teismi antaa parhaan selityksen P:n olemassaololle”.
Yhdyn muuten apeironin sanoihin sinun kommenttejasi lukiessani: “Tässä keskustelussa olen ollut havaitsevinani jonkinlaista kaikkien teististen argumenttien halveksuntaa yhtenä könttänä ja lähtökohtaisesti. Tämä ei ole mielestäni rakentava lähestymistapa.”
En malta olla kommentoimatta vielä erääseen jezin sutkautukseen:
“Joka tapauksessa se on ylimääräinen.”
Tässä sivuutit yhdellä lauseella esimerkiksi Swinburnen 350 -sivuisen Oxford University Press -kirjan. Swinburnen pointti, toistaakseni apeironin sanoja, on argumentoida huolellisesti, että teismi ei ole ylimääräinen oletus, sillä vain sen avulla voimme selittää (i) miksi monimutkainen universumi on olemassa; (ii) miksi maailmassa on temporaalista ja (iii) spatiaalista järjestystä sekä (iv) kauneutta; miten voi olla olemassa (v) tietoisuutta ja (vi) moraalista tietoa; ja kuinka (vii) ihmisillä on mahdollisuus luonteidensa kehittämiseen sekä (viii) uskonnollisiin kokemuksiin. Tässä on siis kahdeksan (Swinburnen termein) C-induktiivista argumenttia sen puolesta, että Jumala ei ole “ylimääräinen” oletus. Voit olla eri mieltä näiden argumenttien pätevyydestä, mutta et voi järkevästi sivuuttaa niitä yhdellä lauseella, joka ainoastaan olettaa sen, mikä sinun pitäisi argumentoida.
apeiron kirjoitti: Käsittääkseni mainituista tahoista kumpikaan ei ole edennyt edes lähelle vastausta, joten lienee vaikea ennakoida, mistä vastaus lopulta löytyy.
Kuten varmaan tiedät, teisti vastaa olemassaolokysymykseen leibnizlaisen kosmologisen argumentin innoittamana seuraavanlaisesti: on olemassa yksi metafyysisesti välttämätön olio, jonka oman olemassaolon selitys löytyy sen omasta välttämättömästä luonnosta; ja jonka vapaa kausaalinen aktiviteetti antaa ultimaalisen selityksen sille, miksi ylipäänsä yhtään mitään kontingenttia on olemassa.
Tämä keskustelu alkaa vähitellen toistaa itseään, mutta jankutuksenkin uhalla kirjoitan vielä yhden viestin.
Ensimmäiseksi totean, että kirjasta “The Cambridge Companion to Atheism” (toim. Michael Martin 2007, suom. “Ateismi”, Vastapaino 2010) löytyy kokonaisuudessaan William Lane Craigin essee otsikolla “Ateismin teistinen kritiikki”. Sitä seuraa Richard M. Galen essee otsikolla “Klassisten teististen argumenttien epäonnistuminen”, jossa paneudutaan mm. Craigin esittämiin premisseihin. Viimeisenä mainitsen vielä Keith Parsonsin “Muutamia viimeaikaisia teistisiä argumentteja”, jossa hän kriittisesti tarkastelee niin Swinburnen kuin Plantingan osoituksia teismin pätevyydestä. Sekä Gale että Parsons ovat filosofian professoreita, joten he osaavat antaa paremman vastauksen ateistisesta näkökulmasta esittämääsi teismin puolustukseen kuin minä pystyn.
Suosittelen tutustumaan tuohon kirjaan, joka ymmärtääkseni tarjoaa varteenotettavaa kritiikkiä “filosofiselle teismille”. Filosofisen luonteensa takia nuo kirjoitukset eivät helposti aukea asiaan perehtymättömälle lukijalle, joksi luen itsenikin, koska en filosofiaa ole opiskellut.
apeiron ja T. Ilari, esitätte edelleen runsaasti “miksi”-kysymyksiä. Käsittääkseni tieteellisestä näkökulmasta tuollaiset kysymykset ovat yleensä hyvin irrelevantteja. Ei tule olettaa, että kaikella välttämättä aina on jokin “syy” tai “tarkoitus”. Vain siitä syystä, että kysymys on oikein muotoiltu, ei seuraa että se ansaitsee vastauksen. Mikä on kauneuden väri? Sekin on oikein muotoiltu kysymys, mutta ei ansaitse vastausta.
“ilmiölle P ei voida antaa periaatteessakaan tieteellistä selitystä, jolloin esiin nousee kysymys siitä, onko sillä minkäänlaista selitystä”
Selitys löytyy kyllä varmasti. Mutta mielestäni et voi julistaa, että tiede ei siihen koskaan kykene. Ja vaikkei kykenisikään (mitä emme siis vielä tiedä), siitä ei seuraa, että teismi kykenee. En sulata sitä ajatusta, että ultimaaliset selitykset ratkaistaan pelkällä filosofoinnilla ilman minkäänlaista aineellista eli todellista evidenssiä. En sulata myös sitäkään ajatusta, että Jumala on immuuni päättymättömälle regressiolle vain, koska hänet määritellään niin. Tai että häneen liitetään myös muitakin ominaisuuksia. Nimittäin tosiasia on se, että paraskin argumentti teismin puolesta törmää uskoon, jos Jumala määritellään niin, ettemme voi saada hänestä minkäänlaista luotettavaa havaintoa. Ja mielestäni selitysvoima on niissä tapauksissa olematon, joissa se vaatii uskoa tuekseen. Ja vaikka tieteen rajoja tunnut tässä keskustelussa alleviivaavan, tavallaan käytät sitä kuitenkin itse oman näkemyksesi perustelemiseen.
Keskustelu ehkä alkaa toistaa itseään, mutta heitänpä silti muutaman ajatuksen.
“apeiron ja T. Ilari, esitätte edelleen runsaasti “miksi”-kysymyksiä. Käsittääkseni tieteellisestä näkökulmasta tuollaiset kysymykset ovat yleensä hyvin irrelevantteja.”
Tämä väite kyllä mielestäni vaatisi jonkinlaisia perusteluja. Ja vaikka mainitut kysymykset olisivatkin irrelevantteja “tieteellisestä näkökulmasta”, tästä ei voi suoraan päätellä niiden olevan irrelevantteja kaikista muistakin näkökulmista. Oletus, että relevantteja kysymyksiä ovat vain tieteellisesti relevantit kysymykset, näyttää minusta olevan itsessään metafyysinen oletus, joka ilman perustelua jää mielivaltaiseksi.
“Ei tule olettaa, että kaikella välttämättä aina on jokin “syy” tai “tarkoitus”. ”
Käsittääkseni ainakaan kaikissa teistisissä argumenteissa ei oleteta, että kaikella olisi välttämättä syy tai tarkoitus. Itse asiassa mieleeni ei äkkiseltään tule yhtään teististä argumenttia, jossa näin oletettaisiin. Eli en osaa yhdistää tätä huomautustasi oikein mihinkään. Kosmologisen argumentin eri versioissa kyllä sovelletaan erilaisia rajoitetumpia kausaalisen periaatteen muotoja.
“Vain siitä syystä, että kysymys on oikein muotoiltu, ei seuraa että se ansaitsee vastauksen. Mikä on kauneuden väri? Sekin on oikein muotoiltu kysymys, mutta ei ansaitse vastausta.”
On toki olemassa kysymyksiä, jotka ovat merkityksettömiä, vaikka ovatkin muotoiltu kieliopillisesti oikein. Ja joidenkin näkemysten mukaan Jumalaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia. Mutta en näe ilmeistä keinoa perustella näin vahvaa näkökantaa. Jos kysymykseen on olemassa vastaus, mielestäni vastaus olemassaolollaan todistaa kysymyksen mielekkyyden. Jos siis spekuloidaan, että teismi pystyisi vastaamaan joihinkin perimmäisiin kysymyksiin yksinkertaisesti ja johdonmukaisesti, en näe syytä hylätä vastausta vain siksi, että se on teistin esittämä.
“Selitys löytyy kyllä varmasti. Mutta mielestäni et voi julistaa, että tiede ei siihen koskaan kykene. Ja vaikkei kykenisikään…”
Olen lukenut tämän kappaleesi useamman kerran, enkä pysty ymmärtämään paljoakaan mitä siinä oikeastaan sanotaan. Tämä ehkä johtuu siitä, että käsittelet siinä hyvin laajoja asiakokonaisuuksia hyvin yleisellä tasolla. (Tietenkin toinen mahdollinen selitys on oman ymmärryskykyni puutteellisuus.) Esimerkiksi mainintasi “päättymättömästä regressiosta” ei minulle avaudu ilman tarkempaa tietoa, minkälaiseen regressioon tässä viitataan. Esimerkiksi kosmologisen tai moraalisen argumentin eri versioissa ehkä voidaan nähdä ongelmana ääretön regressio, mutta tämä regressio-ongelma vaatisi mielestäni erillisen käsittelyn kunkin argumentin kohdalla. Eli jos haluat kritisoida teistisiä argumentteja, suosittelen edelleen vahvasti kritisoimaan kutakin argumenttia erikseen, ennemmin kuin kaikkia yleisellä tasolla. Tämä vietsiketju ei ehkä ole oikea paikka siihen. Mutta tästä blogista löytyy paljon myös täsmällisempää keskustelua teististen argumenttien eri versioista.
Mainitsemasi Martinin kirja voi olla hyvinkin kiintoisa, olen jo jonkin aikaa suunnitellut sen lukemista. Martinin toinen teos “Atheism: A Philosophical Justification” oli aikoinaan itselleni vaikuttava lukuelämys. Sen verran raskasta tekstiä se kyllä on, että iltalukemiseksi en uskalla suositella.
Ja Ilari,
“Kuten varmaan tiedät, teisti vastaa olemassaolokysymykseen leibnizlaisen kosmologisen argumentin innoittamana seuraavanlaisesti…”
Kuten varmaan arvaatkin, en pidä tätä selitystä ainakaan tällä hetkellä loppuun asti kantavana. Mutta tätä kantaani en nyt osaa kiteyttää sanoiksi, eikä tämä varmaan olisi siihen oikea asiayhteyskään. Saatan kommentoida aihetta joskus tarkemmin toisaalla. =) Tämä vaatii puoleltani tarkempaa asiaan perehtymistä.
Yhdyn lähes kaikkeen, mitä apeiron kirjoitteli jezille (lukuunottamatta kosmologisen argumentin pätevyys; mutta tämä on toinen ja huomattavasti pidempi aihe).
Jezille kommentoisin vain lyhyesti seuraavaanlaista. Olen hyvin tietoinen Cambridge Companion to Atheism -teoksesta, kuten myös monista muista ateistisista kirjoista, joista parhaimmat lienevät Mackien Miracle of Theism, Oppyn Arguing About Gods, Everittin The Non-Existence of God, Sobelin Logic and Theism sekä tietenkin David Humen klassikko Dialogues Concerning Natural Religion. On siis olemassa monia erittäin päteviä ja fiksuja ateistisia filosofeja; olen tästä erittäin tietoinen. Tämä vielä sinällään on tuskin mainitsemisen arvoinen pointti teismi-ateismi -debatissa. Molemilla puolilla on suuri määrä erittäin korkeatasoista kirjallisuutta. Tämä on kyllä tiedossa.
Ja nimenomaan tämän kirjallisuuden olemassaolo jo sinällään osoittaa, että kysymys Jumalan olemassaolosta on vaikea, syvällinen ja relevantti aihe nykyisessäkin analyyttisessa filosofiassa, toisin kuin sinun ensimmäiset kommenttisi “Craigin väsyneistä internetissä kumotuista argumenteista” antoivat ymmärtää.
Jos haluat tutustua joskus paremmin viimeaikaiseen teistiseen kirjallisuuteen, niin suosittelen vielä jo mainitsemaniani teoksia Blackwell Companion to Natural Theology sekä Swinburnen The Existence of God.
Täh? Yritättekö te argumentoida jotain universumista ymmärtämättä mitään sen rakenteesta?
Ihme meininki.
Hyvä kommentti, maxp. Maltillinen ja kattavasti argumentoitu.
Universumin perimmäisen perustan etsiminen on meta-tieteellinen, filosofinen kysymys. Se voidaan kysyä, olipa universumin empiirisesti selville saatava topologinen rakenne mikä tahansa. Siksi tieteelliset yksityiskohdat eivät ole niin relevantteja kaikkeuden perimmäisen perustan etsimisen kontekstissa. Se, että universumi on kontingentti, riittää Leibnizlaisen kosmologisen argumentin tapauksessa.
Toki tähän kysymykseen vastausta etsivä metafyysikko hyötyy hyvästä luonnontieteellisestä tiedosta. En halua väheksyä tätä ollenkaan. Mutta silti, olemassaolon ultimaalisen perustan etsiminen ei vain tiukassa mielessä ole luonnontieteellinen kysymys.